Ensimmäinen Ykköseen nousija selvillä – muissakin lohkoissa ratkaisut jo lähellä
Kuva: Juha Tamminen
Kakkosen sarjakausi 2021 alkaa lähestyä loppuaan. Pelit ovat edenneet jo sen verran pitkälle, että tänään sunnuntaina ratkesi ensimmäinen ensi kaudeksi Ykköseen nouseva joukkue. Tuo joukkue on SJK Akatemia, joka varmisti Kakkosen C-lohkon voiton kukistamalla kotikentällään FC Vaajakosken 2-0.
Nousun tuoneet maalit tekivät ensimmäisellä puoliajalla Nooa Laine, 18, ja Kingsley Ofori, 19. Laine teki kauden ensimmäisen sarjamaalinsa Kakkosella hienolla kaukolaukauksella, mutta yhden maalin hän on tehnyt myös Veikkausliigassa. Ofori puolestaan on 12 maalillaan SJK Akatemian ja koko Kakkosen C-lohkon paras maalintekijä.
SJK Akatemialla on vielä kolme ottelua pelaamatta, mutta lohkossa toisena oleva Hercules on jäänyt jo 13 pisteen päähän. Herculesin teoreettisetkin nousuhaaveet olivat haihtuneet jo aiemmin, mutta teoreettinen sauma oli olemassa yhä JJK:lla, joka oli ennen sunnuntaita SJK:sta 13 pisteen päässä. Jyväskyläläiset pelaavat vielä viisi peliä ottelusiirtojen takia. Nyt takamatka kasvoi kuitenkin tavoittamattoman pitkäksi.
SJK Akatemia on voittanut kauden 19 ottelustaan 15. Ainoat kaksi tappiota ovat tulleet vieraskentällä, toukokuussa JBK:ta ja kesäkuussa OTP:tä vastaan. SJK Akatemia putosi viime kauden päätteeksi Ykkösestä Kakkoseen, ja palaa nyt siis saman tien takaisin.
Juttu jatkuu alla olevien twiittien jälkeen.
.@SJK_Seinajoki Akatemia varmisti nousun Ykköseen. Onnittelut! #Kakkonen
tulospalvelu.palloliitto.fi/category/M2!sp…
tulospalvelu.palloliitto.fi/category/M2!sp…
SJK Akatemia pelaa kaudella 2022 Ykkösessä!
Onnittelut koko joukkueelle ja taustaryhmälle!
sjk.fi/raportit/sjk-a…
#ykkönen #veikkausliiga #suomifutis #sjkfi #SJKAkatemia
Onnittelut koko joukkueelle ja taustaryhmälle!
sjk.fi/raportit/sjk-a…
#ykkönen #veikkausliiga #suomifutis #sjkfi #SJKAkatemia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- BBC: Valioliigan kriisiseura valitsi uuden päävalmentajansa
- HJK hankki maalivahdin ulkomailta
- The Athletic: Tässä on Tottenhamin uusi päävalmentaja
- Ranskalaistähdelle iso diili – Bayern München kiinnitti huippupelaajan
- Virallista: Roman Eremenko jatkaa Veikkausliigassa
- Podcast: Marius Söderbäck siirtyy Ilveksestä Allsvenskaniin
- Valko-Venäjä samaan lohkoon Huuhkajien kanssa – Palloliitto reagoi
- Huuhkajien Nations League -lohko selvisi
- Haastattelu: Saku Heiskanen löysi uuden työnantajan – ”Suomen paras seura”
- HJK lähellä tanskalaispuolustajan hankintaa

- FC Lahti julkaisi mielenkiintoisen sopimuksen – ”Sopii todella hyvin pelitapaamme”
- Virallista: KuPS myy ykköshyökkääjänsä Tšekkiin
- Virallista: Roman Eremenko jatkaa Veikkausliigassa
- Virallista: Oiva Jukkola lähtee Ilveksestä
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Benji Michel siirtymässä Aasiaan