Jo kolmannen sukupolven maalintekijä Islannille maajoukkueessa – isä Barcassa ja poika Real Madridissa

Islannin A-maajoukkueessa tehtiin sunnuntai-iltana valmiiksi temppu, joka saattaa kuka ties olla jopa ainoa laatuaan maailmassa. Kun 19-vuotias Andri Gudjohnsen teki Islannille 2-2-tasoitusmaalin MM-karsintaottelussa 84. minuutilla Pohjois-Makedoniaa vastaan, tuli hänestä kolmannen sukupolven pelaaja, joka on tehnyt maalin Islannin A-maajoukkueessa.
Gudjohnsen tuli kentälle vain kaksi minuuttia ennen maaliaan, ja pelasi vasta toista maaotteluaan. Vierasjoukkue Pohjois-Makedonia johti MM-karsintapeliä kahdella maalilla vielä 77. peliminuutilla, mutta Brynjar Ingi Bjarnasonin ja Gudjohnsenin maalit toivat Islannille pisteen. Se oli suuri helpotus myös maalivahti Runar Alex Runarssonille, joka teki Pohjois-Makedonian avausmaalissa pahan virheen.
Monet jalkapallon ystävät muistavat varmasti erittäin hyvin Andri Gudjohnsenin isän Eidur Gudjohnsenin, joka teki vuosina 1996-2016 Islannin A-maajoukkueessa 26 maalia 88 ottelussa. Eidur Gudjohnsenia pidetään yleisesti Islannin yhtenä kaikkien aikojen jalkapalloilijoista.
Eidur Gudjohnsen pelasi uransa aikana Islannin ulkopuolella 14 eri seurassa kahdeksassa eri maassa, mutta parhaiten hänet muistetaan Chelseasta ja Barcelonasta. Gudjohnsenin upea ura sai huipennuksensa Islannin kannalta historiallisiin vuoden 2016 EM-kisoihin.
Eidur Gudjohnsenin isä Arnor Gudjohnsen puolestaan pelasi Islannin A-maajoukkueessa 73 ottelua, ja teki niissä 14 maalia. Vuonna 1996 he tekivät historiaa, kun heistä tuli edelleen ainoat isä ja poika, jotka ovat pelanneen samassa A-maaottelussa. Harmikseen Gudjohnsenit eivät kuitenkaan olleet kentällä samaan aikaan, vaan 17-vuotias Eidur vaihdettiin kentälle 34-vuotiaan Arnorin tilalle. Toista tilaisuutta ei tullut, sillä pian ottelun jälkeen Eidur Gudjohnsen mursi nilkkansa ja oli pitkään sivussa kentiltä, ja sillä välin isä-Arnor lopetti uransa.
42-vuotias Eidur Gudjohnsen todisti poikansa maajoukkueuran avausmaalia läheltä, sillä hän toimii tätä nykyä Islannin A-maajoukkueen apulaisvalmentajana. Kaikki kolme Eidurin poikaa ovat jalkapalloilijoita. Vanhin lapsi Sveinn Aron Gudjohnsen, 23, siirtyi elokuussa Serie A:n Speziasta ruotsalaiseen Elfsborgiin. Sveinn on pelannut myös 4 A-maaottelua, mutta toistaiseksi hyökkääjä ei ole maalinteossa onnistunut. Tänään hän ei Islannin joukkueeseen kuulunut.
Nuorin poika Daniel Tristan Gudjohnsen on puolestaan vasta 15-vuotias. Daniel Tristan pelaa isoveljensä Andrin tavoin Real Madridissa, isänsä vanhan seuran Barcelonan arkkivihollisessa. Andri Gudjohnsen missasi lähes koko kauden 2020-2021 polven ristisidevamman vuoksi, mutta nyt hän on taas täydessä kunnossa ja pelaa Real Madrid Castillassa. Gudjohnsen rekisteröitiin myös Real Madridin Mestarien liiga -miehistöön.
The story continues. What a family!
Lopun noususta huolimatta Islannin karsintaprojekti on sujumassa pahasti alakanttiin, sillä se on saanut viidestä pelistään vain neljä pistettä ja on lohkossaan viidentenä. Edellä ovat järjestyksessä Armenia, Saksa, Pohjois-Makedonia ja Romania.
Toinen alkuillan merkittävä tapahtuma MM-karsinnoissa oli, kun Albania kaatoi kotonaan Unkarin 1-0. Maalin teki Southamptonin 19-vuotias Armando Broja, kun pelattiin 87. minuuttia. Albania nousi tässä vaiheessa toiseksi lohkossa, jota Englanti johtaa puhtaalla pelillä. Kaksi pistettä Albanian takana oleva Puola on tosin pelannut ottelun vähemmän.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kriisissä oleva suurseura antoi pikapotkut johtoportaassa
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin lento jatkuu – jälleen tasapisteissä Bayern Münchenin kanssa
- Draamaa Veikkausliigassa – HJK iski voittomaalin 92. minuutilla
- Kriisissä olevan Saksan suurseuran luottopelaaja kritisoi valmentajan pelitapaa – tuloksena sakot ja pudotus B-joukkueen harjoituksiin
- PSG-pomo kiistää Lionel Messin syytökset epäkunnioituksesta MM-kisojen jälkeen
- Teemu Pukki maalinteossa sarjakärkeä vastaan
- Juventus teki absurdin oman maalin – ”Yksi hulluimmista mitä olen nähnyt”
- Saksa esitteli uuden maajoukkuevalmentajansa: ”Minulla ei ole aikaa kehitellä jotain, joka veisi muutaman vuoden”
- Inter Miamille huippu-uutisia cup-finaalin alla – Leo Messi sittenkin pelikunnossa
- AS Roman uusi pelaaja loukkaantuu jatkuvasti – Mourinho kummasteli: ”Vaikea ymmärtää”
- Tuore maailmanmestari jäi työttömäksi ja harkitsee uransa lopettamista: ”Annoin kaiken mahdollisen jalkapallolle”
- Kriisissä olevan Saksan suurseuran luottopelaaja kritisoi valmentajan pelitapaa – tuloksena sakot ja pudotus B-joukkueen harjoituksiin
- Glen Kamara ensimmäistä kertaa avauksessa Leedsissä – tällaiset tilastot Kamaralle kirjattiin
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin lento jatkuu – jälleen tasapisteissä Bayern Münchenin kanssa
- Bayern München tuhosi vastustajansa Bundesliigassa – Harry Kane iski tolkuttomat tehot
- Juventus teki absurdin oman maalin – ”Yksi hulluimmista mitä olen nähnyt”
- Cristiano Ronaldo yltynyt hurjaan maalivireeseen – portugalilaistähti näpäytti epäilijöitään: ”Se ei ole totta”
- Teemu Pukki maalinteossa sarjakärkeä vastaan
- PSG-pomo kiistää Lionel Messin syytökset epäkunnioituksesta MM-kisojen jälkeen
- AS Roman uusi pelaaja loukkaantuu jatkuvasti – Mourinho kummasteli: ”Vaikea ymmärtää”