”Koko maailma katsoo meitä” – Vihainen Lionel Messi ei ollut uskoa odotetun huippuottelun muuttumista farssiksi

© Kuva: Getty Images

Sen ottelun piti olla yksi jalkapalloviikonlopun kohokohdista. Puhtaalla pelillä seitsemän kierroksen jälkeen oleva Brasilia vastaan Argentiina, viime kesän Copa Ámerican voittaja. Vastakkain uusvanhat seuratoverit Neymar ja Lionel Messi. Etelä-Amerikan ehta maajoukkueklassikko.

Jalkapallojuhlaa ei kuitenkaan saatu, vaan sen sijaan saatiin täysin ainutlaatuinen, eriskummallinen farssi. Ottelu ehti vanheta vain reilut viisi minuuttia, kun Brasilian terveysviranomaisia asteli kentälle hakemaan sieltä pois neljää Argentiinan pelaajaa. Valioliigapelaajat Emiliano MartínezEmiliano BuendiaCristian Romero ja Giovani Lo Celso olivat brasilialaisten tulkinnan mukaan valehdelleet matkustusasiakirjoissaan välttyäkseen Isosta-Britanniasta saapuvia matkustajia odottavalta koronakaranteenilta.

Torikokous syntyi kuin tyhjästä ja johti lopulta siihen, että Argentiinan joukkue marssi pukukoppiin. Hölmistyneet TV-katsojat saivat seurata, kuinka valokuvaajan tunnusliivin ylleen pukenut Lionel Messi naureskeli tilanteelle Neymarin ja Dani Alvesin kanssa, ja yritti joukkueensa kapteenina tuoda tilanteeseen jotain tolkkua. Pyöreästi tunnin odottelun jälkeen tuomari julisti lopulta ottelun keskeytetyksi. Paikalle päästetyt 1 500 katsojaa saivat sen jälkeen katsella huippuottelun sijaan Brasilian avoimia harjoituksia, TV-kameroiden pyöriessä edelleen.

Lionel Messin absurdi tilanne sai täysin hölmistyneeksi. Myöskään kaiken nähnyt jalkapallomaailman supertähti ihmetteli, miksei epäselvää asiaa voitu hoitaa viikonlopun aikana ennen ottelua, vaan viranomaisten piti odottaa, että peli pääsee käyntiin.

– Olemme olleet täällä kolme päivää, ja he päättivät odottaa, että ottelu alkaisi? Miksei meille kerrottu tästä etukäteen? Mikseivät he tulleet hotellillemme? Koko maailma katsoo meitä, vihainen Messi totesi toimittajen mikrofoneihin.

Messin kaima, Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni jakoi kapteeninsa pettymyksen ja surun siitä, kuinka kömpelösti, joskin näyttävästi asia hoidettiin.

– Olen hyvin surullinen tapahtuneesta. Mitä tahansa tapahtuikin, tämä ei ollut oikea hetki hoitaa asiaa. Tästä piti tulla juhla, yksi maailman parhaista otteluista, Scaloni harmitteli.

– En tiedä, mitä sanoja käyttäisin. Valmentajana minun täytyy puolustaa pelaajiani. Kentälle tuli ihmisiä sanoen, että he haluavat karkottaa maasta pelaajiamme. Ottelu oli käynnissä, koska sille oli annettu lupa. Me kaikki halusimme pelata sen ottelun. Tämä on todella surullista.

Argentiinan jalkapalloliitto AFA:n puheenjohtaja Claudio Tapia oli myös pöyristynyt asioiden saamasta käänteestä.

– Mitään ei ole valehdeltu. Meillä on olemassa olevat terveydenhoitosäännökset, joiden mukaan jokaisen maan viranomaiset laativat protokollansa pelien onnistumiseksi. Tämä on hyvin valitettavaa jalkapalloilulle.

– Kentälle tuli neljä ihmistä ilman kasvomaskia sanoen, että he halusivat kertoa meille jotain, jota emme tiedä. [Etelä-Amerikan maanosaliitto] Conmebolin viranomaiset sanoivat meille, että menisimme pukukoppiin, koska ottelu keskeytettäisiin ulkoisten tekijöiden takia, Tapia kertasi.

Asiaa tarkasti seurannut toimittaja Veronica Brunati pitää mahdollisena, että ottelusta tuomitaan Argentiinalle luovutusvoitto. Se merkitsisi Brasilian koko MM-karsintahistorian ensimmäistä tappiota kotikentällä. Brunatin mukaan niin FIFA, Conmebol kuin Brasilian jalkapalloliittokin olivat antaneet suostumuksensa ottelun pelaamiselle ja siten, että yllä mainitut neljä argentiinalaispelaajaakin pelaisivat.

Brunati twiittasi myös erään brasilialaislehden artikkelin, jonka mukaan Brasilia oli myöntänyt brasilialaispelaajille vapautuksen pakkokaranteenista viime kesäkuussa, kun he matkustivat Englannista Brasiliaan Copa Ámericaa varten. Nyt poikkeuslupaa ei kuitenkaan haluttu myöntää, joten hän pohtii perusteellisesti, olivatko eilisen farssin taustatekijät pikemminkin poliittisia kuin terveydellisiä.

Brasilian joukkueesta puuttui yhdeksän valioliigapelaajaa. Poissaolon syy ei kuitenkaan ollut välttämättä niinkään Brasilian karanteenikäytäntö, vaan se, että pelaajia odottaa joka tapauksessa Isoon-Britanniaan palatessa kymmenen päivän koronakaranteeni.

Brunati muistuttaa siitäkin, että vain 2-3 kuukautta sitten Brasiliassa pelattiin Copa Ámerica ilman ongelmia. Pelaajat testataan koronaviruksen varalta muutamien päivien välein, ja Brasiliaan matkustaneet pelaajat ovat saaneet koronarokotteensa.

Lähde: Sport