Legendaarinen Bayern-pomo tylyttää: ”Barca ei ole meille enää minkäänlainen esikuva”
Kuva: Getty Images
Tänään se alkaa: Mestarien liigan kausi 2021-2022. Karsintavaihe on nyt takana ja lohkovaihe pääsee käyntiin. Heti ensimmäisenä iltana on tarjolla kunnon herkkupala, kun Barcelona isännöi Camp Noulla Bayern Müncheniä.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen pelattiin elokuussa 2020, koronatauon lykkäämissä Mestarien liigan pudotuspeleissä. Barcelona ja Bayern asettuivat vastakkain Lissabonissa pelatun Final Eight – turnauksen puolivälierissä, ja ottelusta muodostui ikimuistoinen – tai oikeastaan ikimuistoisen yksipuolinen. Bayern läksytti Barcelonaa hölmistyttävin lukemin 8-2 ottelussa, jota moni ei hevillä unohda.
Jo tuossa murskavoitossa on Bayernille tarpeeksi syytä lähteä uuteen kohtaamiseen päät pystyssä, ja Barcelonalle revanssi mielessä. Bayernin legendaarinen kunniapuheenjohtaja Uli Hoeneß ei kuitenkaan viitannut edellisen ottelun tapahtumiin tai tulokseen lainkaan, kun hän arvioi ennakkoasetelmia Bayern1-ohjelmassa BR-radiokanavalla. Hoeneß keskittyi puhumaan pikemminkin Barcelonan massiivista taloudellisista ja hallinnollisista vaikeuksista.
– Barcelona ei ole meille enää minkäänlainen esikuva, Hoeneß totesi ykskantaan viitaten katalonialaisseuran 1,35 miljardin euron velkataakkaan.
Jättivelat ovat olleet viime aikoina yksi tärkeimmistä Barcelonaa koskevista puheenaiheista, ja ne vaikuttavat luonnollisesti myös Barcelonan joukkueenrakennukseen. Kapteeniston palkkoja on ollut pakko leikata merkittävästi, ja taloudellisista syistä Barcelona on joutunut lyhyessä ajassa luopumaan muun muassa Luis Suárezista, Lionel Messistä ja Antoine Griezmannista. Barcelona hankki tänä kesänä vain pelaajia, joista ei tarvinnut maksaa siirtokorvausta.
Niinpä Hoeneßinkään mielestä Barcelona ei ole enää sellainen seura, jota ihailtaisiin kansainvälisesti tai jonka toimintamallia haluttaisiin kopioida. Päivastoin Hoeneß kertoi esimerkkinä antaneensa paljon puhuvan kommentin seuravaihtoa pohtineelle David Alaballe, joka pelasi Bayernissa yli vuosikymmenen. Alaba siirtyi lopulta täksi kaudeksi Real Madridiin.
– David Alaba kertoi minulle kerran: ”Unelmani on edelleen pelata joskus Barcelonassa”. Silloin sanoin hänelle: ”Haluatko neuvotella Barcan puheenjohtajan vai konkurssipesän hoitajan kanssa?”, Hoeneß kertoi vitsailleensa.
[readmore from=Barcelona]
Vuosikymmeniä eri rooleissa Bayernissa viettäneen Hoeneßin mielestä Bayern lähtee suosikkina Camp Noun kohtaamisen. Takki auki ei Bayernkaan voi silti peliin lähteä.
– Barcelona ei voi olla parhaassa vireessään pelaajamyyntiensä ja taloudellisten ongelmiensa vuoksi. Siinä piilee kuitenkin myös vaaransa.
Ottelu Barcelona-Bayern München alkaa kello 22, ja sitä voi seurata C Moren kanavilta ja suoratoistopalvelusta.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Niklas Moisanderilta hauska tarina Ylellä – Ronald Koemanin potkut ”mullistivat” elämän
- Jalkapallon MM-kisat 15.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Saksa aloitti MM-kisat isolla murskavoitolla – Curaçao teki historiaa
- Brasilia oli pulassa avausottelussaan – Carlo Ancelotti ”huolissaan”
- Ranskalaislegenda: Ousmane Dembélé on riskitekijä MM-menestykselle
- MM-kisoissa vastakkain turnauksen nuorin ja vanhin valmentaja
- Saksan Julian Nagelsmannilta päivitys Manuel Neuerin pelikunnosta
- Miksi MM-kisojen kohutilannetta ei näytetty televisiossa? FIFA kommentoi
- Ärsyttävätkö MM-pelien mainoskatkot? Kaksi uutta selainpeliä pitää ajatukset jalkapallossa
- FIFA teki kädenojennuksen USA:ssa käännytetylle somalituomarille
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi