Brighton – Arsenal: Pakka pysyy tiukkana

Valioliiga
Brighton – Arsenal
Lauantai 02.10. klo 19:30
Brighton on ollut Valioliigassa alkukauden piristysruiske. Voittokulkuaan jatkamalla Graham Potterin suojatit olisivat menneet viime kierroksen päätteeksi sarjakärkeen, mutta tasapelillä se jäi tasaiseen rintamaan kuudenneksi. Otteitaan rutkasti parantanut Arsenal on puolestaan noussut sarjan pohjamudista taulukon puoliväliin. Vierasreissu etelärannikolle ei tule olemaan mikään huviretki.
Potterin kärsivällinen työ Brightonin peräsimessä tuntuu viimein palkitsevan. Hyvistä esityksistä huolimatta on muistettava, etteivät Lokit ole vielä pelanneet sarjassa isoimpia joukkueita vastaan – eikä rehellisyyden nimissä Arsenalia voi tällä hetkellä sellaiseksi kutsua. Neal Maupay on ollut isäntien syömähammas, sillä hyökkääjä on pyssyttänyt Brightonin liigamaaleista puolet eli neljä. Adam Webster sekä Steven Alzate ovat varmat poissaolijat.
Arsenal otti kolmannen sarjavoiton peräkkäin, ja erityisen mieluisaa oli, että verivihollinen Tottenham oli häviävänä osapuolena. Köysi Mikel Artetan kaulalla ei kiristä enää ollenkaan niin pahasti, sillä joukkueen ilme on pirteämpi, ja tehotkin ovat löytyneet. Joukkueen sairaustupa on lähes tyhjä, sillä Granit Xhaka on ainut poissaolija – tosin tämä poissaolo on sitäkin ikävämpi. Iloa tuo sen sijaan ehjä puolustuslinja.
Lyö vetoa ottelusta:
Arsenal lähtee otteluun pikkusuosikkina, mutta vetoihin asti vierasvoitto ei kelpaa. Parhaiten iltaotteluun maistuu vähämaalisuus: Brightonin pakka on pysynyt ottelusta toiseen tiukkana, eikä Arsenal tähän matsiin lähde varmaankaan avoimesti ilottelemaan. Vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,77.
Casino Winnerillä uusille asiakkaille on tarjolla 10 euron ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta!
Kun talletat vähintään 10 euroa ja lyöt 1 euron vedon sisään, saat 10 euron ilmaisvedon pelitilillesi. Osuman tullessa käärit nettovoitot taskuusi ilman turhia kierrätyksiä!
Lunasta in tarjous näin:
1. Avaa pelitili Casino Winnerille TÄSTÄ.
2. Talleta vähintään 10€ ja lyö 1€ singleveto (minimikerroin 1,50).
3. Saat heti 10€ ilmaisvedon pelitilillesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!