FIFA:n puheenjohtaja haluaa järjestää MM-lopputurnauksen useammin – vertasi sitä Super Bowliin: ”Ei poistaisi turnauksen maagisuutta”
Kuva: Getty Images
FIFA:ssa nykyään työskentelevä Arsène Wenger totesi keväällä julkisesti toivovansa, että MM-lopputurnaus järjestettäisiin kahden vuoden välein.
Legendaarinen turnaus on pelattu aina neljän vuoden välein.
FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino otti Wengerin ehdotukseen kantaa jalkapallon kansainvälisen kattojärjestön järjestämässä tilaisuudessa keskiviikkona.
Infantino pitää Wengerin ideaa käyttökelpoisena.
– Olemme jo päättäneet, että vuodesta 2026 lähtien MM-lopputurnaukseen osallistuu 48 maata. Mietimme parhaillaan, järjestetäänkö MM-kisat kahden vuoden välein vai normaalisti kerran neljässä vuodessa. MM-kisoja pitäisi pelata useammin, koska kyseessä on upea turnaus, Infantino totesi.
– Kilpailun arvostus riippuu sen laadusta, eikä siitä, miten usein se järjestetään. Super Bowl, Mestarien liiga ja Wimbledon järjestetään vuosittain ja silti kaikki odottavat niitä innoissaan. Jos Super Bowlkin järjestetään vuosittain, miksemme voi järjestää MM-kisoja kahden vuoden välein, Infantino kysyi.
Infantinon mukaan FIFA on tutkinut asiaa ja päätynyt siihen tulokseen, ettei kahden vuoden järjestettävät MM-kisat haittaisi turnauksen mainetta urheilun ykköskilpailuna.
– Monien kriitikkojen mielestä se olisi haitallista, mutta FIFA:n järjestämien tutkimusten mukaan se ei veisi pois turnauksen maagisuutta, koska se ei vaikuttaisi kisojen laatuun tai arvostukseen.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet