Helmareille avaustappio MM-karsinnoissa – ikävä moka kostautui Irlantia vastaan

Helmarit kärsi tiistaina 1-2-tappion Irlannille MM-karsintaottelussa Helsingin Olympiastadionilla.
Irlanti otti alkuminuuttien jälkeen hallinnan itselleen ja siirtyi johtoon 10. minuutilla. Vierasjoukkue sai käsivirheen seurauksena vapaapotkun aivan rangaistusalueen tuntumasta ja Megan Connolly laukoi tarkan kudin yläriman alle. Suomen maalivahti Tinja-Riikka Korpela sai näppejään vedon tielle, muttei kyennyt estämään osumaa.
Takaiskun jälkeen Helmarit pääsi peliin paremmin mukaan, mutta huippuvaaralliset tekopaikat olivat harvassa. Irlanti vetäytyi mielellään ottamaan hyökkäyksiä vastaan, eikä Suomi saanut murrettua vieraiden pakkaa, vaikka pallo liikkuikin jakson loppua kohden paremmin ja paremmin. Parhaat paikkansa Suomi rakensi erikoistilanteista.
Toista jaksoa oli takana viitisen minuuttia, kun Helmarit tuli tasoihin. Tuija Hyyrynen keskitti päätyrajalta takaviistoon ja pallolle hyökkäsi Adelina Engman, joka pääsi viimeistelemään suoraan syötöstä.
Helmarien riemu päättyi kuitenkin lyhyeen, sillä Irlanti siirtyi lähes välittömästi takaisin johtoon. Korpela pääsi väliin Heather Paynen keskitykseen, mutta pallo lipsahti hänen käsistään ja Denise O’Sullivan iski irtopallon verkkoon.
Suomi haki ottelun loppuhetkillä vimmatusti tasoitusta, mutta Irlanti kesti kotijoukkueen vyörytyksen.
Irlanti otti voiton myötä ensimmäiset pisteensä MM-karsinnoissa. Suomella on kolmen ottelun jälkeen kuusi pistettä kasassa. Seuraavassa karsintapelissään Helmarit kohtaa Ruotsin vieraskentällä 25. marraskuuta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan