Helmarit täydellä ryhmällä tuntemattoman kimppuun – Georgia emännöi MM-karsintaottelua
Kuva: Juha Tamminen
Helmarit jatkaa 2-1 -voitolla Turussa Slovakiasta aloittamaansa A-lohkoa MM-karsinnassa torstaina Georgian vieraana. Ottelu alkaa kello 18, ja sitä voi seurata suoran Yle Areenassa ja Yle TV2:lla.
Valmentaja Anna Signeul kertoi Palloliiton sivustolla, että joukkueen vireystila on ehkä pienen kysymysmerkin alla.
– Olemme joutuneet olemaan varovaisia pelaajien kanssa, sillä moni heistä pelasi seuroissaan vasta sunnuntaina.
Ehdottoman positiivista on, että Helmarit ovat – lähes – kaikki pelikuntoisia Georgia-ottelun alla. Rasitusta taustalta tosin löytyy. Signeul ei näe alla olevien pelien aiheuttaneen ongelmaa.
– He ovat hyvässä formissa. Olen luottavainen pelaajien suhteen ja he luovat minulle uskoa sillä, miltä he näyttävät kentällä. He ovat olleet hyvin keskittyneitä jokaisessa harjoituksessa.
Natalia Kuikka ei lopulta matkustanut Tbilisiin.
– Hänellä on ollut neljä ottelua kahteen viikkoon. Natalia pelaa tällä hetkellä pelipaikkaa, jossa häntä ei pystytä kierrättämään jonkun muun pelaajan kanssa ja matkustamista on tullut todella paljon. 12 tunnin aikaero vielä päälle. Sovimme yhdessä, että on parempi, ettei hän matkusta lisää.
Vastustaja Georgia hävisi ensimmäisen lohkon ottelunsa selkeästi; Ruotsi oli kotonaan parempi lukemin 4-0. Helmarien luotsi sanoo, ettei tuota tulosta kannata kovin paljoa tuijottaa.
– Heillä on vahvuudet hyvässä hyökkääjässä, keskikenttäpelaajassa ja maalivahdissa. Georgian keskilinja on siis melko hyvä. He puolustavat matalalla, ja Ruotsi esimerkiksi oli kovin turhautunut heitä vastaan, koska maalinteko oli vaikeaa.
Ruotsin kaikki maalit illan emäntiä vastaan syntyivät joko suoraan erikoistilanteita, tai sellaisten seurauksina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa