Kazakstan – Suomi: Pakkovoiton paikka
Kuva: Juha Tamminen
MM-karsinnat
Kazakstan – Suomi
Tiistai 12.10. klo 17:00
Sekä Kazakstan että Suomi saivat pettyä viikonloppuna pelattavissa MM-karsintaotteluissa, sillä molemmat joukkueet vaipuivat kotitappioon. Erityisen kovaa tappio kolahti Huuhkajille, sillä se heikensi oleellisesti joukkueen mahdollisuuksia saavuttaa lohkossa paikka kahden parhaan joukossa. Markku Kanervan suojateille kelpaakin tästä ottelusta ainoastaan voitto.
Kazakstan on karsinnoissa yllättänyt muutaman tasapelin muodossa, mutta viikonloppuna Bosnia & Hertsegovinaa vastaan sen aseet olivat vähissä. Ylöspäin joukkueen peli oli kovin vaatimatonta, ja tappio oli täysin oikea lopputulema. Huuhkajia vastaan Helsingissä joukkue sinnitteli jonkun verran avausjaksolla, mutta hävisi lopulta ansaitusti. Iltapäivän isännillä on muutama ikävä poissaolo, jotka vaikeuttavat erityisesti keskikentän toimintaa.
Huuhkajat kaatui lauantaina etenkin alakerran virheisiin: puolustus ei toiminut paljoa paremmin kuin Olympiastadionin yleisöpalvelut. Ukraina sai tarvittavat tontit maalintekoon ja käytti ne hyväkseen. Hyökkäyspelaaminen ei edelleenkään näyttänyt kovin tehokkaalta, mutta Teemu Pukin viimeistelemä tasoitusmaali tuli kovan työnteon jälkeen. Puolustuspelaamisessa on entistä enemmän kysymysmerkkejä, kun Nikolai Alho loukkaantui lauantaina. Rasmus Schüller on pelikieltonsa jälkeen käytettävissä. Tim Sparvin korvaaminen tuntuu olevan tällä hetkellä Huuhkajissa todella vaikea homma.
Lyö vetoa ottelusta:
Huuhkajat ei voi lähteä otteluun jarruttelemaan, sillä tästä matsista tarvitaan pakosti kolme pistettä. Ottelua pidetään vanhasta muistista vähämaalisena, mutta kokoonpanoista ja taktisista syistä johtuen maaleja voidaan nähdä useampikin. Vetosuositus on varovasti runsasmaalisuudesta: Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 2,40. LYÖ VETO ILLALUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi