”Olen jalkapalloilija ja homo” – Gerard Piqué ehti ensimmäisten joukossa osoittamaan arvostuksensa ensimmäiselle avoimesti homoseksuaalille aktiivimiesfutaajalle
Kuva: Getty Images
Vielä tiistaina maailma ei tuntenut tiettävästi ainuttakaan miespuolista aktiiviuraansa yhä jatkavaa avoimesti homoseksuaalia jalkapalloammattilaista. Tilanne muuttui pikkutunneilla Suomen aikaa. Tuolloin Australian A-liigassa, Adelaide Unitedin joukkueessa pelaava Josh Cavallo julkaisi Twitterissä videon, jossa hän kertoi olevansa homoseksuaali.
– On ollut melkoinen matka tulla tähän pisteeseen, mutta en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni. Olen kamppaillut seksuaalisuuteni kanssa yli kuusi vuotta ja olen iloinen, että voin panna asian nyt syrjään, muotoili Cavallo viestissään, jonka hän julkaisi sekä tekstinä että videona.
– Kun vartuin, tunsin aina, että minun täytyy piilotella, koska olin häpeissäni. Häpeissäni siitä, etten voisi ikinä tehdä sitä mitä rakastan, ja olla samaan aikaan homo. Piilottelin todellista itseäni tavoitellakseni lapsuuden unelmaani. Jalkapallon pelaaminen ja tasa-arvoinen kohtelu ei ikinä tuntunut minusta realistiselta.
Ollessaan homoseksuaalisuutensa kanssa ”kaapissa” Cavallo kertoo kätkeneensä tunteitaan mahtuakseen jalkapalloilijan muottiin. Homoseksuaalisuus ja jalkapalloilu olivat ”kuin kaksi maailmaa, joiden polut eivät kohdanneet”.
– Jalkapallossa sinulla on vain pieni mahdollisuus saavuttaa jotain suurta. Homoseksuaalisuudestaan julkisesti kertomisella voi olla negatiivinen vaikutus uraasi. Homona ja jalkapalloilijana tiedän, että on muitakin pelaajia, jotka elävät hiljaisuudessa. Haluan auttaa muuttamaan asiaa, näyttää, että jokainen on tervetullut jalkapallon pariin, ja että jokaisella on oikeus olla aito oma itsensä, Cavallo jatkoi tekstiään.
Cavallon ulostulo on saanut lämpimän ja ilahtuneen vastaanoton maailmalla. Oman arvostuksensa australialaispelaajaa kohti osoitti muun muassa Barcelonan toppari Gerard Piqué.
– Hei Joshua Cavallo, minulla ei ole iloa tuntea sinua henkilökohtaisesti, mutta haluan kiittää sinua ottamastasi askeleesta. Jalkapallomaailma on kaukana jälkijunassa ja sinä autat meitä liikkumaan eteenpäin, Piqué kirjoitti.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Hey @JoshuaCavallo, I don’t have the pleasure to know you personally but I want to thank you for this step that you take. The world of football is far behind and you are helping us move forward.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat



