Allsvenskanin mestaruus ei ratkennut vielä tänään, mutta vahvaa ”ratkaisun makua” sunnuntain tärkeissä otteluissa kuitenkin oli. Kun Djurgården hävisi kotikentällään Varbergille 2-3 ja Malmö haki Kalmarista 1-0-vierasvoiton, kasvoi Malmön ero Djurgårdeniin jo tavoittamattomaan neljään pisteeseen, kun joukkueilla on enää yksi ottelu pelaamatta. Rasmus Schüller pelasi Djurgårdenin paidassa täydet minuutit ja Albion Ademi reilut puoli tuntia.

Malmön mestaruusjuhlat voivat startata jo maanantaina, ottelun Elfsborg-AIK tuloksesta riippuen. Tasapelillä Malmön mestaruus saisi täysin varman sinettinsä. Elfsborgin voitollakin mestaruus olisi käytännössä varma. Elfsborg voisi nousta Malmöstä kolmen pisteen päähän, mutta sen maaliero on tällä hetkellä 11 maalia huonompi. Jos taas AIK voittaa, siirtyy lopullinen ratkaisu lauantaina pelattavalle päätöskierrokselle.

Malmö sai Kalmaria vastaan rangaistuspotkun jo 12. minuutilla, mutta Antonio Colak ei onnistunut yrityksessään. Lopulta ottelun ainoaa maalia saatiin odotella ainoa 83. minuutille saakka. Tuolloin vaihdossa aloittanut norjalainen Jo Inge Berget sai oikealta laidalta matalan keskityksen ja sujautti pallon Kalmarin maalivahdin ohi verkkoon.

Malmöstä on Kalmariin noin kolmen tunnin ajomatka, mutta noin 3 000 MFF:n kannattajaa oli matkustanut vieraspeliin omiensa mestaruustaistelua tukemaan. Allsvenskan on siten saanut huiman jännittävän ja tunnelmallisen päätöksen.

Juttu jatkuu twiittien jälkeen.

Malmö FF

@Malmo_FF
Tack för idag alla MFF:are!

Hög klass på den läktarinsatsen 👏

Malmön avauskokoonpanossa pelasi vasempana laitapuolustajana kokenut suomalainen Niklas Moisander. Huuhkajien ex-kapteeni sai todella huokaista helpotuksesta 76. peliminuutilla, eli seitsemän minuuttia ennen Bergetin maalia. Pallo näytti osuneen Malmön rangaistusalueella Moisanderin käteen, mutta rangaistuspotkun sijaan erotuomari Mohammed Al-Hakim tuomitsi Kalmarille vapaapotkun. Tilanteesta nousi Moisanderille myös ottelun ainoa varoitus.

Pallon Moisanderin käteen laukoneen Jonathan Ringin mielestä tilanteesta olisi pitänyt tuomita Kalmarille rankkari.

– Se oli päivänselvä pilkku. Hän oli rangaistusalueella ja pelasi palloa kädellään – koska tuomari vihelsi, olisi pallo pitänyt viedä pilkulle, Ring totesi Fotbollskanalenin mukaan.

[readmore from=Moisander-Niklas]

– Juoksin avustavan luokse, koska ajattelin, että hänellä oli varmasti parempi kulma ja hänen on täytynyt nähdä se. En tiedä, eikö hän uskaltanut tehdä päätöstä, vai mistä oli kyse. Outoa, että se meni heiltä ohi.

Niklas Moisander itse myönsi jännittäneensä tuomarin päätöstä.

– Kyllä, vähän. Minusta tuntui, että rike tapahtui ulkopuolella. En ole nähnyt hidastusta, mutta kuulin, että olin ehkä viivalla. Mutta ei sillä mitään merkitystä ole, Moisander kommentoi.

Lauantain päätöskierroksella Malmö saa vieraakseen Halmstadin ja AIK Siriusin. Pysäytyskuvat Moisanderin käsivirheestä näkyvät alla olevissa twiiteissä.

Fotbollskanalen

@fotbollskanal
Kalmar blåst(?) på straff mot MFF - Moisander varnad efter hands • Se situationen här!

fotbollskanalen.se/allsvenskan/ka…

Fútbol Sueco🇸🇪

@EstadioVikingo
El Malmö se lleva un partido muy competido gracias a un gol de Berget en el tramo final. Ambiente muy caldeado en Suecia después de que el árbitro haya sancionado una mano de Moisander como falta cuando era claramente penalti. Error flagrante que decanta una liga. 0-1