HIFK esittelee pian uudet omistajansa – tuottiko osakeanti yli 700 000 euroa?

Veikkausliigassa pelaava HIFK kertoo perjantaina uusista omistajuuskuvioistaan. HIFK:lla on ollut julkinen osakeanti käynnissä toukokuusta lähtien ja se tulee päätökseen vuoden lopulla.
MTV Urheilu uutisoi ensimmäisenä Suomessa, että HIFK Ab:n taustalle olisi tulossa 6-8 elinkeinoelämässä meritoitunutta henkilöä.
HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret vahvisti SuomiFutis-sivustolle, että uudet omistajat esitellään perjantaina tiedotustilaisuudessa. Tiedotustilaisuus pidetään Espoon Keilaniemessä, jossa sijaitsee useita suomalaisyritysten pääkonttoreita.
HIFK:n osakeanti alkoi viime toukokuussa ja sen oli määrä päättyä viime kesäkuussa. Osakeantia kuitenkin jatkettiin hallituksen päätöksellä aina vuoden loppuun saakka.
Osakeannissa oli merkittävänä 32 369 uutta osaketta. Seura kertoi verkkokaupassaan, että yksittäisen osakkeen hinta on 30 euroa. Minimimerkintä oli kymmenen osaketta. Verkkokaupassa lukee tällä hetkellä, että varastossa olisi jäljellä 9 000 osaketta.
Näin ollen, jos laskelmat pitävät paikkansa, HIFK olisi saanut osakeannin kautta myytyä 23 369 osaketta. Se tarkoittaisi yhden osakkeen merkintähinnalla, että HIFK olisi saanut kasaan osakeannin kautta 701 070 euroa. Perret ei halunnut kommentoida asiaa tässä vaiheessa.
– Kerromme asiasta tarkemmin huomenna, Perret totesi.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?