HJK vahvalla toisella jaksolla kiinni taloudelliseen jättipottiin Konferenssiliigassa – kapteeni hyvästeli kotiyleisön
HJK voitti kotonaan Bolt Arenalla armenialaisen Alashkertin lukemin 1-0. Voitto oli helsinkiläisten toinen Konferenssiliigan lohkovaiheessa. Kummatkin ovat tulleet Alashkertia vastaan. Vieraskentällä HJK nappasi pisteet 4-2-voitolla.
Torstaina Alashkert esiintyi pirteästi avausjaksolla ja HJK tuntui jääneen vähän telineisiin. Kotijoukkue ei päässyt luomaan juuri minkäänlaista uhkaa Ognjen Čančarevićin vartioimalle maalille.
Sen sijaan Klubin maalivahti Hugo Keto joutui venymään muutamaan komeaan torjuntaankin.
HJK sai olla tyytyväinen, että pääsi edes tasatilanteessa tauolle.
Toisella jaksolla myös kotijoukkue pääsi paremmin pallolliseen peliin mukaan. Se myös näkyi taululla, koska heti toisen puoliajan alkuhetkillä Atomu Tanaka vei upealla kudillaan HJK:n johtoon. Käytännössä se oli Klubin ensimmäinen tilanne koko kamppailussa.
Japanilaisen laukaus noin paristakymmenestä metristä oli tarkka, mutta Čančarević kävi erittäin kuumana joukkueensa puolustuslinjalle.
Peli oli kaiken kaikkiaan tasainen. Alashkert oli aika-ajoin vaarallinen ja pyrki aktiivisesti tasoittamaan pelin. HJK kuitenkin kesti ja nappasi jo toisen 500 000 euron voittopalkinnon tililleen.
LASK Linz ja Maccabi Tel Aviv ovat olleet liian vahvoja, mutta taloudellisesti palkintorahaa on kertynyt siis jo miljoonan edestä. Vielä on edessä LASK Linz vieraskentällä 9. joulukuuta.
Silloin Klubi joutuu pärjäämään ilman kapteeniaan. Daniel O’Shaughnessy pelasi torstaina viimeisen kamppailunsa HJK-paidassa. Hän jatkaa matkaansa Saksan 2. Bundesliigaan ja Karlsruher SC:n riveihin.
Kotiyleisö muisti kapteeniaan useamman kerran omilla kannatuslauluillaan.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana