Lionel Messi kertoi näkemyksensä siitä, miksi voitti jälleen Ballon d’Orin
Kuva: Getty Images
Yksikin Ballon d’Or on mieletön kruunu kenen tahansa jalkapalloilijan uralle. Kun niitä on koossa seitsemän, on kyseessä käsittämätön juttu. Seitsemännen Ballon d’Orinsa pokkasi kuitenkin maanantaina kesällä Barcelonasta PSG:hen siirtynyt Lionel Messi.
Lievänä ennakkosuosikkina ennen gaalailtaa pidettiin Bayern Münchenin Robert Lewandowskia. Puolalaishyökkääjä on mättänyt mielettömät määrät maaleja niin viime kuin tänäkin vuonna. Viime vuonna Ballon d’Or jäi kuitenkin koronapandemian vuoksi jakamatta, ja nyt Lewandowskin oli tyytyminen kakkossijaan.
Messi mainitsi voittopuheessaan Lewandowskin ja esitti toiveen, että tämä voisi saada viime vuoden Ballon d’Orinsa jälkikäteen. Gaalan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Messi kuitenkin kertoi syyt siihen, miksi hän uskoo nousseensa monen äänestäjän papereissa tänä vuonna ykköseksi.
– Emme voittaneet Mestarien liigaa emmekä La Ligaa, ja vaikka voitimmekin Copa del Reyn, uskon, että tärkeää oli Copa Américan voitto. Olen ylpeä siitä, että voitin tämän PSG:n paidassa. Minulle on kunnia voittaa Ballon d’Or, Messi totesi toimittajille.
Ensi vuonna Messi tavoittelee Argentiinan maajoukkueen kanssa uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta, mahdollisesti viimeisissä MM-kisoissaan. Kahdeksatta Ballon d’Oria hän ei kuitenkaan vielä ajattele, vaan katsoo mieluummin taaksepäin ja viime kesän Etelä-Amerikan mestaruusturnaukseen.
– En tiedä. En väsy sanomaan sitä, että iso osa tästä on Copa Américan ansiosta. Tämä ei ole vain henkilökohtainen palkinto, vaan koko joukkueen. Saavutimme sen yhdessä. En tiedä, olisinko voittanut tätä palkintoa ilman Copa Américaa.
– Emme olleet pitkään aikaan kokeneet sellaista Argentiinassa. Ihmiset juhlivat sitä ansaitusti, sillä emme olleet voittaneet sitä vuosiin. Meillä on vielä aikaa kehittyä, muta luulen, että olemme hyvällä tiellä. MM-kisoissa on hyviä maajoukkueita, joiden tasolla emme vielä ole. Voitte kuitenkin luottaa siihen, että teemme kaiken mahdollisen taistellaksemme unelmastamme (MM-kullasta Qatarissa).
[readmore from=Ballon-dOr]
– Olen aina sanonut, että tärkeimpiä ovat joukkueen palkinnot. Voitin seitsemännen Ballon d’Orini Copa Américan ansiosta. Tuntui erittäin hyvältä, että unelma toteutui niin monen vuoden odotuksen jälkeen. Meillä on ollut paljon huonoja hetkiä maajoukkueessa, olemme hävinneet monia finaaleita ja meitä on kritisoitu niin paljon. Emme silti luovuttaneet, ja luojan kiitos voitimme nyt.
Bayern Münchenin Robert Lewandowskillekin Messiltä herui kehuvia sanoja.
– Hän pelasi mahtavan vuoden ja näyttää vuosi toisensa jälkeen, minkä tasoinen hyökkääjä hän on. Jos hän pelaa samalla tavalla, hän voi voittaa tämän ensi vuonna. Sitä paitsi hän pelaa mahtavassa seurassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”