Liverpool – Arsenal: Tempoa luvassa
Valioliiga
Liverpool – Arsenal
Lauantai 20.11. klo 19:30
Lauantai huipentuu Valioliigassa klassikkotason otteluun Liverpool – Arsenal. Lisäkipinää matsiin antaa se, että molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä hyvässä iskussa ja myös Arsenal mukana taistelussa europaikoista: Liverpool on neljä pistettä kärjessä olevaa Chelseaa jäljessä ja pitää tällä hetkellä neljättä sijaa. Arsenal puolestaan on seuraavana kaksi pistettä Poolia perässä.
Ennen sarjataukoa Liverpool hävisi tällä kaudella ensimmäisen kerran kaikki kilpailut huomioiden: paikkansa paremmin hyödyntänyt West Ham jatkoi vahvaa menoaan ja Pool oli lyöty. Omat huolensa Jürgen Kloppilla on poissaolojen kanssa – lista vemppamiehistä sen kun pitenee, ja tämä iskee etenkin keskikentälle. Kärkeen Kloppilla on toki laittaa maailmanluokan kolmikko Mohamed Salahin johdolla.
Arsenal on kairannut viime viikkoina voittoja, ja viime kierroksella kaatui Watford niukasti, mutta täysin ansaitusti. Mikel Arteta on saanut rivit yhtenäisiksi karmean alun jälkeen, ja varsinkin Takehiro Tomiyasun saapuminen Bolognasta antoi tykkimiehille ison piristysruiskeen. Joukkueen puolustus on tällä hetkellä täysin eri tasolla kuin alkukaudesta. Lisäksi erikoistilannepelaaminen on kehittynyt huomattavasti. Granit Xhaka on ainoa varma merkittävä poissaolija Poolia vastaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Arsenalin on oltava Poolia vastaan aktiivinen ja prässäävä – muuten tulee noutaja. Pelistä voikin odottaa nopeatempoista ja maaliodottamakin on korkeahko. Lähdetään maalivetoon, mutta otetaan positio sille, että osumia syntyy jo ottelun alkupuolella: vetosuositus on Maalien määrä ensimmäinen puoliaika: yli 1.5 kertoimella 2,14. Eli kahdella ekan puolikkaan maalilla pärjätään. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta