”Lupasin ostaa hänelle uudet kengät” – José Mourinho nosti uuden kirkkaan tähden futistaivaalle
Kuva: Getty Images
AS Roma palasi kolmen voitottoman ottelun jälkeen jälleen voittokantaan, kun se kaatoi sunnuntain myöhäisottelussa vieraskentällä Genoan maalein 2-0. Kentän laidalla nähtiin kaksi legendaa, sillä ottelu oli Andrei Shevtshenkon debyytti Genoan valmentajana, hänen entisen valmentajansa (Chelseasta) José Mourinhon käskyttäessä AS Romaa.
Roman sankariksi ottelussa nousi Felix Afena-Gyan, jonka nimi on syytä painaa nopeasti mieleen. Afena-Gyan on vasta 18-vuotias ja hänestä on kovaa vauhtia tulossa Mourinhon uusin luomus jalkapallon tähtitaivaalle. Afena-Gyan tuli kentälle 74. minuutilla ja viimeisteli molemmat ottelun maalit, jälkimmäisen upealla kaukolaukauksella takanurkkaan. Samalla hänestä tuli nuorin yhdessä Serie A -ottelussa kaksi maalia tehnyt pelaaja – tai ylipäätään edes yhden maalin tehnyt.
Tammikuussa 2003 syntynyt Afena-Gyan pelasi vasta kolmatta virallista otteluaan AS Roman edustusjoukkueessa ja Serie A:ssa. Hän pelasi 27.10 ottelussa Cagliaria vastaan 34 minuuttia ja neljä päivää myöhemmin 45 minuuttia AC Milania vastaan. Nyt minuutteja on siis kasassa 96, ja tehtyjä maaleja kaksi.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Alkukauden Afena-Gyan pelasi Roman Primavera-joukkueessa juniorisarjassa. Viidessä pelissä hän teki kuusi maalia. Nousu parrasvaloihin on ollut todella nopeaa, sillä vielä viime tammikuussa Afena-Gyan pelasi Ghanassa lukiojoukkueessa.
Tuolloin Roman EurAfrica FC Academy bongasi hänet. AS Roman pelaajahankinnoista vastaava Morgan De Sanctis vaikuttui niin syvästi, että antoi Afena-Gyanille pian kesäkuuhun 2023 ulottuvan sopimus. Sittemmin sopimusta on jatkettu vuoteen 2025 saakka.
18-vuotiaan Afena-Gyanin kerrotaan olleen Roman fani siitä lähtien, kun hän näki Roman nousevan kolmen maalin tappioasemasta jatkoon Barcelonaa vastaan Mestarien liigassa huhtikuussa 2018. Kun hän siirtyi Romaan, pääsi hän jo keväällä harjoittelemaan ykkösjoukkueen kanssa Paulo Fonsecan alaisuudessa, mutta vasta Mourinho antoi hänelle debyytin.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Profound to note, Roma's Felix Afena-Gyan (arrowed), who scored a superb brace vs Genoa tonight, was playing for High School Team just a couple of months ago in Ghana
First player born in 2003 to score in Seria A.
First player born in 2003 to score in Seria A.
First thing Jose Mourinho is doing tomorrow morning is to buy boots for Felix Afena-Gyan 

He added that the youngster
will stay with AS Roma's first team!
#3Sports
He added that the youngster
#3Sports
27/10/2021: 18 year old Felix Afena-Gyan plays his debut and says he's going to make Mourinho proud
21/11/2021: Gyan scores a brace to win Roma the game
I f*cking love football.
21/11/2021: Gyan scores a brace to win Roma the game
I f*cking love football.
• 15 minutes played
• 12 touches
• 7 passes completed
• 2 shots on target
• 2 goals
• 1 successful dribble
• 1 key pass
Gunman
1 - Felix Afena is
The youngest player able to score 2+ goals in a single match in the Big-5 European Leagues 2021/22.
The youngest Roma player to score 2+ goals in a single Serie A match in the 3 points for a win era.
Wow.
Wow.
Eerste Serie A-doelpuntenmakers per geboortejaar:
1991: Ragatzu
1992: Camporese
1993: Babacar
1994: Vittiglio
1995: Romagnoli
1996: José Mauri
1997: Sadiq
1998: Locatelli
1999: Brignola
2000: Kean
2001: Pellegri
2002: Amad Traoré Diallo
2003: Felix Afena-Gyan
#GenoaRoma
1991: Ragatzu
1992: Camporese
1993: Babacar
1994: Vittiglio
1995: Romagnoli
1996: José Mauri
1997: Sadiq
1998: Locatelli
1999: Brignola
2000: Kean
2001: Pellegri
2002: Amad Traoré Diallo
2003: Felix Afena-Gyan
#GenoaRoma
Who on earth is this Afena-Gyan guy. Every single one of his touches has been golden since coming on. Wow.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko G: Konkaritähtien kohtaamisia ja poliittisia jännitteitä
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton








