Huuhkajien Carljohan Eriksson pelasi Mjällbyn maalilla Allsvenskan-kauden 11. nollapelinsä, kun Mjällby kaatoi maanantai-iltana vieraissa Östersundin 2-0. Vahvan syyskauden pelannut Mjällby käytännössä sinetöi sarjapaikkansa kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä. Ero karsijan paikalla olevaan Degerforsiin on nyt kuusi pistettä, mutta Mjällbyllä on maalierovertailussa 25 maalin etu puolellaan.

Östersund on koko Allsvenskan hännänhuippu ja sen putoaminen oli varmaa jo ennen ottelua. Myös Örebron putoaminen on jo varmistunut. Degerfors ajaa takaa vielä kaksi pistettä enemmän kerännyttä Halmstadia pyristellessään pois karsijan paikalta.

Mjällbyn urakkaa maanantaina helpotti se, että se pelasi reilun puoliajan verran ylivoimalla, sillä Östersundin Patrick Kpozo ajettiin ulos 43. minuutilla toisen varoituksen myötä. Toisella puoliajalla Jacob Bergström teki kaksi maalia kuudessa minuutissa (63′ ja 69′) ja varmisti maaleillaan joukkueensa sarjapaikan. Bergström tuuletti avausmaaliaan sääolosuhteiden mukaisesti vatsallaan lumessa kentän laidalla liukuen.

discovery+ sport 🇸🇪

@dplus_sportSE
Jacob Bergström sätter dit ledningsmålet för Mjällby och glider ut i snödrivan som målgest!

Se matchen på discoveryplus.se

discovery+ sport 🇸🇪

@dplus_sportSE
Jacob Bergström trycker in sitt andra mål i matchen! 2-0 Mjällby

Se matchen på discoveryplus.se

Lumisade olikin ottelun teema, sillä talvisen sään vuoksi illasta tuli joukkueille pitkä. Jo ottelun aloitus viivästyi puolisen tuntia Mjällbyn joukkueen bussin oltua pienessä liikenneturmassa matkalla. Bussi luisui jäisellä tiellä päin puuta, mutta henkilövahingoilta vältyttiin (kuva bussista Aftonbladetin sivuilla). Niinpä peli saatiin käyntiin paikallista aikaa kello 19.30 kello 19:n sijaan.

Peliä voitiin pelata vain 20 minuuttia ennen kuin erotuomari Fredrik Klitte keskeytti pelin liiallisen lumentulon vuoksi. Tauko kesti 65 minuuttia ennen kuin ottelu taas jatkui. Maalintekijä Bergström kuvaili peliolosuhteita ”nelosdivarin tasoisiksi”.

– Pitää vain yrittää pitää tasapaino. Olemme kuin Bambi liukkaalla jäällä. Yritämme pelata paljon ilmassa, ja palloa jaksaa hädin tuskin potkia, koska se on niin painava, Bergström sanoi tauolla Discoveryn haastattelussa Aftonbladetin mukaan.

Kun ottelua oli pelaamatta enää 15 minuuttia, keskeytti tuomari pelin jälleen, jotta kenttä saatiin lumesta puhtaaksi. Pelaajien oli vaikea ymmärtää päätöstä, sillä Östersundilla ei ollut enää mitään panosta, Mjällby johti 2-0, väsymys painoi ja oli jo myöhä. Loppuvihellys kuului lopulta ajassa 22.42, eli kolme tuntia ja 42 minuuttia alkuperäisen alkamisajan jälkeen.

– 3 tuntia ja 50 minuuttia, ja niin hitossa sen arvoista, Eriksson twiittasi.

Juttu jatkuu twiittien jälkeen.

Rasim Reiz

@RasimReiz
Men för helvete, Östersund har ändå inget att spela för, 0-2 underläge
Stå stilla tiden ut och åk hem Mjällby.

discovery+ sport 🇸🇪

@dplus_sportSE
Spelarna irriterade när de nås av beskedet att planen ska skottas innan den sista kvarten ska spelas, nytt avbrott.

Se matchen på discoveryplus.se

Carljohan Eriksson

@Cj_Eriksson
3 timmar och 50 minuter, så jävla värt det!💛🖤 #MAIF

Jos oli reissu ja peli ikimuistoinen Mjällbylle, niin myös kourallinen innokkaita faneja otti talvisesta maanantai-illan pelistä kaiken ilon irti. Viisi Mjällbyn kannattajaa oli taittanut 958 kilometrin matkan otteluun ja kiitti joukkuettaan pelin jälkeen niin sanotulla ”mahatifolla”, ylävartalo paljaana paitojaan heilutellen. Kylmä marraskuun lopun ilta ei hyydyttänyt riemua pääsarjassa säilymisestä.

Saku Eriksson kiitteli twiitissään sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajia, ja etenkin Mjällbyn faneja, jotka pysyivät katsomossa pitkästä, kylmästä illasta huolimatta. ”Ei ole huonoa säätä, vaan vain huonoja vaatteita”, Eriksson kirjoitteli.

Juttu jatkuu twiittien jälkeen.

Man gillar ju ändå allsvenskan. Fem grabbar åker till Östersund för att heja på mjällby och rockar bar överkropp i slutet av november i Jämtland

discovery+ sport 🇸🇪

@dplus_sportSE
Bortaföljet firar Mjällbys seger!

Se matchen på discoveryplus.se

Carljohan Eriksson

@Cj_Eriksson
Även en otroligt stor eloge till alla borta- och hemmasupportrar (speciellt dock @sillastrybarna) som tog sig på plats och var kvar matchen ut!👏🏼👏🏼 inget dåligt väder, bara dåliga kläder! #allsvenskan

Myös sarjan kärkipäässä pelattiin tärkeä ottelu, kun Djurgården vieraili Norrköpingissä. Peli päättyi 1-1, joten Malmö sai säilyttää kärkipaikkansa sarjassa. Kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä mestaruudesta pelaa vielä neljä joukkuetta: Malmö (55 pistettä), Djurgården (54), AIK (53) ja Elfsborg (52).