Vain yksi Afrikan maa enää MM-kisadebyyttiä tavoittelemassa – mantereen huippupelaajista jo moni laulukuorossa

Afrikan osalta karsinnat ensi vuoden jalkapallon MM-turnaukseen ovat edenneet jo niin pitkälle, että 54 maasta mukana on enää 10. Karsintojen toisella kierroksella 40 maata oli jaettu kymmeneen neljän maan lohkoon, ja lohkovaiheen viimeiset pelit pelattiin tiistaina.
Siinä mielessä jättiyllätyksiltä toisessa vaiheessa vältyttiin, että kymmenen jatkopaikkaa menivät kymmenelle ykköskorin maalle. Afrikan taso on tunnetusti ennen kaikkea leveä, joten kovienkin maiden oli tässä vaiheessa pudottava leikistä.
Kaikkein kovin mittelö nähtiin karsintalohkossa D, johon arvottiin kakkoskorista Norsunluurannikko ykköskorin Kamerunin seuraksi. Molemmat maat lukeutuvat Afrikan menestyneimpiin jalkapallomaihin, mutta toisen kokeneista MM-kisakävijöistä oli jäätävä rannalle. Kumpaakaan ei nähty myöskään Venäjän MM-kisoissa vuonna 2018.
Se kohtalo lankesi Norsunluurannikolle, joka taipui tiistaina vieraissa maalein 0-1. Kamerunin ainoan maalin Lyonin hyökkääjä Karl Toko Ekambi. Norsunluurannikko oli voittanut kotipelinsä Kamerunia vastaan 2-1, mutta sen tiliä rasitti etenkin lohkovaiheen avausosan 0-0-tasapeli Mosambikia vastaan.
Norsunluurannikon pudottua karsinnoista moni maailmantähti sai unohtaa haaveet Qatarin MM-kisoissa pelaamisesta. Norsunluurannikon suurimpiin tähtiin lukeutuvat muun muassa Mestarien liigassa maaleja mättänyt Ajaxin Sebastién Haller, Arsenalin Nicolas Pepé, AC Milanin Franck Kessié, Villarrealin Serge Aurier sekä Manchester Unitedin Eric Bailly.
Suinkaan ainoita tässä vaiheessa laulukuoroon siirtyneitä afrikkalaistähtiä he eivät ole. MM-karsinnat ovat päättyneet myös muun muassa Arsenalin Pierre-Emerick Aubameyangin (Gabon) ja Liverpoolin Naby Keïtan (Guinea) osalta.
Afrikan MM-karsintojen ratkaiseva vaihekin on äärimmäisen raaka, sillä kisapaikkoja on jaossa vain viisi. Loput kymmenen joukkuetta arvotaan viiteen ottelupariin, joiden voittajat etenevät kisoihin. Otteluparit pelataan maaliskuussa.
[readmore from=MM-karsinnat]
Ainoa maa, joka tavoittelee historiansa ensimmäistä MM-kisapaikkaa, on Mali. Pisimpään poissa on puolestaan ollut Kongon Demokraattinen Tasavalta, joka pelasi MM-kisoissa viimeksi vuonna 1974 – tuolloin vielä Zairen nimellä. Muut kahdeksan maata viimeisessä karsintavaiheessa ovat Algeria, Nigeria, Tunisia, Kamerun, Marokko, Egypti, Ghana ja Senegal.
Aasian MM-karsinnoissa ratkaiseva lohkovaihe on edennyt hieman yli puolenvälin. Tässä vaiheessa suorissa kisapaikoissa ovat vankimmin kiinni Iran, Etelä-Korea ja Saudi-Arabia. Japani ja Australia pyrkivät ajamaan Saudi-Arabian etumatkaa kiinni, mutta voi olla, että toinen näistä joutuu tyytymään jatkokarsintapaikkaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan