Christian Eriksen sai tarjouksen – ”Jos hän päättää jatkaa pelaamista, niin totta kai”
Kesän EM-kisoissa karmealla tavalla globaalisti otsikoihin noussut Christian Eriksen harkitsee edelleen vahvasti uransa jatkamista.
Vielä toistaiseksi Inter Milanissa kirjoilla oleva tanskalaistähti ei voi jatkaa uraansa ainakaan Serie A:ssa. Italiassa ei vastaavien sydänperäisten ongelmien jälkeen ammattilaisena saa jalkapalloa pelata.
Sen sijaan Tanskan Superliigan Odense BK on tarjoamassa Eriksenille sopimusta.
29-vuotias tanskalainen on harjoitellut seuran tiloissa jo ennestään. Entinen Tottenhamin ja Ajaxin mies ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstään.
Odensen toimitusjohtaja Enrico Augustinus sanoi, että kaikki on pitkälti Eriksenistä itsestään kiinni.
– Tämä riippuu sataprosenttisesti Christianin päätöksestä. Meillä on hyvät välit ja olemme usein yhteyksissä toisiimme. Jos hän päättää jatkaa pelaamista, niin totta kai haluamme Christianin meille.
– Raha on sitten toinen asia. Eihän yksikään tanskalaisjoukkue pystyisi ostamaan hänen sopimustaan ulos. Saa nähdä miten asia järjestettäisiin. Eikä palkatkaan luonnollisesti ole samaa tasoa.
Voisi kuvitella, että Eriksenin kohdalla palkkataso tuskin koituisi ratkaisevaksi tekijäksi. Merkittävämpää on, että haluaako tanskalaistaituri vielä jatkaa pelaamista. Luonnollisesti myös terveyttä vaarantamatta.
Lähteet: BT.dk, Calciomercato
LUE MYÖS:
- KuPS sai nimekkäät eurovastustajat – Miika Nuutinen: ”Pitää pystyä haastamaan jokaista”
- Gnistan ensimmäisenä Veikkausliigan uuteen leijonanluolaan – Jussi Leppälahti: ”Hurmosjoukkue vastassa”
- Gnistan ja KuPS jakoivat pisteet Oulunkylässä – Interillä mahdollisuus nousta sarjakärkeen
- Tässä se on! Ballon d’Or -ehdokkaiden lista vuoden parhaaksi miespelaajaksi nyt julki
- Kuka on vuoden nuori pelaaja? Tässä ovat ehdokkaat palkintoon
- Täyttä ylivoimaa – tässä ovat ehdokkaat parhaaksi valmentajaksi
- Nyt jysähti: MM-kisasensaatio Vozinha on ehdolla maailman parhaaksi maalivahdiksi
- Mika Nurmela lähtee Palloliitosta
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Suomen Cup 2026: Uutiset, tulokset, tv, voittajat
- Onko tässä maailman paras jalkapalloilija? – ”Pidän itseäni aina parhaana”
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Raivokas ulostulo Gianni Infantinoa vastaan
- Haastattelu: Ulkomailta tarjouksia saanut Herman Sjögrell kertoi miksi siirtyi FC Interiin
- Mika Nurmela lähtee Palloliitosta
- Italian MM-kultaikoni kesti työssään vain kolme peliä
- Nyt jysähti: MM-kisasensaatio Vozinha on ehdolla maailman parhaaksi maalivahdiksi
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Joel Pohjanpalo avasi liigakauden maalitilinsä – Palermo sarjakärjessä
- Virallista: Arttu Hoskoselle seurasiirto