Juventuksen keskikenttäpelaajan Arthur Melon agentti myöntää, että hänen asiakkaansa saattaa jättää seuran lähitulevaisuudessa.

Arthur, 25, siirtyi Juventukseen viime vuonna Barcelonasta vaihtokaupassa, jossa Miralem Pjanić liikkui toiseen suuntaan.

Debyyttikaudellaan Brasilian maajoukkuepelaaja sai Juventuksessa vastuuta 32 ottelussa, mutta kuluvalla sesongilla hän on päässyt kentälle vain kahdeksan kertaa ja avaukseen vain kahdesti. Viisi edellistä sarjaottelua hän on istunut kokonaan penkillä.

Juventus pelaa tänään, lauantaina Venezian vieraana Serie A:ssa, mutta Arthur ei ole kurinpidollisista syistä kokoonpanossa lainkaan, koska hän oli myöhässä peliin valmistavista harjoituksista.

Brassipelaajaa edustava Federico Pastorello sanoi Tuttosportin haastattelussa, että hänen asiakkaansa saattaa hyvinkin vaihtaa maisemaa, jos peliaikaa ei pian kuulu.

Pastorello arvioi, että Arthurin pelityyli olisi sopinut paremmin Juventuksen entiselle päävalmentajalle Maurizio Sarrille kuin Massimiliano Allegrille, joka on nykyään joukkueen puikoissa. Arthur siirtyi Juveen samana kesänä, kun Sarri sai seurasta lähtöpassit.

– Arthur oli Sarrin valitsema pelaaja. Hänen ominaisuutensa eivät sovi Allegrin jalkapalloon.

– On sääli pitää hänen kaltaistaan pelaajaa vaihtopenkillä.

– Brasilian päävalmentaja Tite sanoi, että Arthurilla on paikka hänen joukkueessaan, mutta hänen on päästävä pelaamaan seurajoukkueessaan.

– Emme voi sulkea pois mitään vaihtoehtoja tammikuun siirtoikkunassa. Espanja, mutta ehkä myös Italia tai Englanti, luetteli Pastorello.