Perinteikäs, 113-vuotias bergeniläisseura SK Brann on pudonnut Norjan korkeimmalta sarjatasolta Eliteserienistä seitsemän peräkkäisen pääsarjakauden jälkeen. Keskiviikkoiltana Oslossa pelattu yksiosainen liigakarsinta pikkuseura Jerviä vastaan päättyi Huuhkajien Robert Taylorin epäonnistumiseen rangaistuspotkusta, mutta sitä ennen dramaattisessa ottelussa ehti tapahtua vaikka mitä.

– Tämä on 2000-luvun suurin sensaatio, Discovery+:n asiantuntija Joacim Jonsson totesi Jervin noususta pelin jälkeen norjalaislehti VG:n mukaan.

Pienestä Grimstadin kaupungista Etelä-Norjasta kotoisin oleva FK Jerv nousi pääsarjatasolle ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Jerv on pelannut tavallisimmin Norjan 2. ja 3. sarjatasolla, mutta ensi vuonna 3 300 katsojaa vetävällä Levermyr-stadionilla pelataan pääsarjafutista.

Mutta palataan vielä todella dramaattiseen karsintaotteluun, josta ei todellakaan mitään puuttunut. Liikkeelle voi lähteä vaikka uskomattomista ottelutilastoista, sillä maalintekoyrityksiä pelissä nähtiin Flashscoren tilastojen mukaan peräti huimat 51 (Brann 35, Jerv 16). Laukaukset kohti maalia kirjattiin Brannin hyväksi 22-13.

Jerv siirtyi johtoon Torje Wichnen maalilla 29. minuutilla, mutta Brann tasoitti pelin 20 minuuttia myöhemmin Aune Heggebøn osumalla. Jatkoajalle mentiin 1-1-numeroissa, mutta varsinaisella peliajalla Brann ehti missata peräti kaksi rangaistuspotkua (Bård Finne 33. ja Mathias Rasmussen 55. minuutilla).

Jatkoaika alkoi Brannin kannalta katastrofaalisesti, kun varsinaisen peliaajan loppuminuuteilla kentälle vaihdettu Runer Hove ajettiin suoralla punaisella ulos. Tällöin pelattiin 92. minuuttia. Tilanteesta tuomittiin myös rangaistuspotku, jonka Jervin costaricalaispelaaja Diego Campos ampui maaliin.

Campos vei Jervin jo kahden maalin johtoon 112. minuutilla, ja moni piti ottelua epäilemättä jo ratkenneena. Vaan vielä mitä. Kasper Skaanes (114′) ja Vajebah Sakor (116′) nostivat Brannin 3-3-tasanumeroihin. Heti perään (117′) Jervin Shuaibu Lalle Ibrahim teki jo jatkoajan viidennen maalin, mutta Brann nousi vielä kerran tasoihin. Sivert Heltne Nilsenin 120. minuutilla tekemä 4-4-maali merkitsi sitä, että pääsarjapaikka ratkaistaisiin rangaistuspotkukilpailussa. Kovin yleisiä eivät kuuden maalin jatkoajat ole, joten tunnelma oli epäilemättä katossa.

Myös rangaistuspotkukilpailu vedettiin pitkän kaavan kautta, sillä ratkaisu saatiin vasta yhdeksännessä parissa. Robert Taylor epäonnistui omassa yrityksessään ja Ibrahim onnistui omalla vuorollaan, ja Jerv sai tuulettaa nousua. Taylor sai vuoron Brannin viimeisenä kenttäpelaajana, sillä Brann pelasi alivoimalla. Seuraavana olisi siis vuorossa ollut maalivahti.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Jervin suuri sankari oli maalivahti Øystein Øvretveit. 27-vuotias torjuja pelasti jo varsinaisella peliajalla kaksi pilkkua, ja torjui rankkarikisassa Vajebah Sakorin ja Robert Taylorin yritykset.

– Tämä oli hauskaa. Tämä oli hemmetin hauskaa, iloinen Øvretveit sanoi Discovery+:n haastattelussa.

– Olemme pelanneet sellaisen kauden, että tämä oli pahuksen ansaittua. Mikä tapa kruunata kausi.

Øvretveitille sarjanousu oli hyvitys seitsemän kauden takaisesta pettymyksestä. Kun Brann viimeksi putosi sarjasta vuonna 2014, tapahtui se silloinkin karsintojen kautta. Tuolloin Øvretveit vartioi Brannin maalia ottelussa Mjøndalenia vastaan.

Jerviä valmentaa bergeniläinen Brannin kasvatti Arne Sandstø.

– Meillä kävi mieletön tuuri 90-minuuttisen aikana, mutta sitten saimme vähän momentumiakin. Sen jälkeen tapahtui mitä tapahtui. Tämä on aivan ainutlaatuista, Sandstø totesi.

Rankkarikisassa Brannin Bayer Leverkusenista lainaama saksalaismaalivahti Lennart Grill ei torjunut yhtään yritystä, vaan Jervin ainoa epäonnistunut pilkku karkasi yli maalin. Øvretveit puolestaan torjui kaksi yritystä, joista jälkimmäinen oli Robert Taylorin kriittinen yritys.

Taylorilla oli ollut yksi hyvä maalipaikka myös jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla, mutta laukaus suuntautui päin Jervin maalivahdin rintakehää. Pääsarjasta putoaminen oli 27-vuotiaan Taylorin uralla jo kolmas, sillä hän koki saman myös JJK:n kanssa vuonna 2013 ja Tromsøssä vuonna 2019.

VG kuvailee eilistä ottelua Norjan kaikkien aikojen dramaattisimmaksi karsintafinaaliksi, eikä väittämää ole vaikea epäillä. Alla olevassa klipissä näkyy sakeassa sumussa pelatun ottelun ratkaiseva rangaistuspotku.

Eurosport Norge

@EurosportNorge
GRATULERER MED PLASS I ELITESERIEN @FKJerv 👏🥳