Suurseuran nuori lupaus vakavassa kolarissa – pyöräilijä menehtyi

Brasilian suurimpiin ja menestyneimpiin seuroihin lukeutuvan Flamengon nuori laitapuolustaja Ramos Ramos Lima oli lauantai-iltana osallisena vakavassa liikenneonnettomuudessa. Ramon törmäsi autollaan Rio de Janeirossa pyörälähettiin noin kello 20.30 paikallista aikaa. Pyörälähetti kuoli saamiinsa vammoihin.
20-vuotias Ramon jäi onnettomuuspaikalle auttamaan uhria ja soitti itse hätänumeroon. Sen jälkeen hän meni poliisilaitokselle antamaan lausunnon tapahtuneesta. 30-vuotias pyöräilijä menehtyi ambulanssissa matkalla sairaalaan.
Lauantaina jatkokaudelle seuran puheenjohtajaksi valittu Rodolfo Landim valitteli tapahtumia ja sanoi seuran jäsenten olevan ”hyvin surullisia”.
– Emme tiedä, mitä tapahtui ja missä olosuhteissa. Hän on esimerkillinen pelaaja. Annamme hänelle totta kai tällaisissa tilanteissa kaiken tukemme, Landim sanoi ”ge”-sivuston mukaan.
Flamengo on Brasilian suosituin seura ja Ramon seuran oma juniori. Hän debytoi Flamengon edustusjoukkueessa vuonna 2018 ja on pelannut tällä kaudella 21 ottelua. Kaksi brasilianmestaruutta Flamengossa voittanut Ramon pelasi yhden näistä otteluista juuri lauantaina, kun hän vietti kentällä varttitunnin ottelussa Récifeä vastaan.
Copa Libertadoresin loppuottelussa, jonka Flamengo hävisi marraskuun lopussa toiselle Brasilian suurseuralle Palmeirasille jatkoajalla, Ramon ei pelannut.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä