The Athletic: Ranskan maajoukkuemies sanasodassa valmentajansa kanssa – putosi Arsenal-ottelusta kurinpidollisista syistä
Evertonin Lucas Digne putosi yllättäen kokoonpanon ulkopuolelle Valioliigan ottelussa Arsenalia vastaan.
The Athleticin mukaan kyseessä ei ole mikään vamma vaan ranskalaispelaaja ja valmentaja Rafael Benítez ovat ottaneet sanallisesti yhteen. Tämä tapahtui aivan Arsenal-kamppailun alla.
Kokenut espanjalaisluotsi on tunnettu siitä, että hän on valmis tekemään suuremman profiilinkin pelaajista esimerkkejä. Benitez haluaa olla seuroissaan auktoriteetti.
Digne on joukkueensa ainoa perinteinen vasen laitapakki, mutta silti hän putosi ryhmästä pois. Ranskan maajoukkuemies on ollut tyytymätön rooliinsa Toffeesin ryhmässä tällä kaudella.
Everton tuskailee muutenkin FIFA:n Financial Fair Play -sääntöjen kanssa. Benitez on jo aiemmin tehnyt selväksi, että joitain ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi on siirtoikkunassa todennäköisesti tehtävä.
Vastikään sattunut välikohtaus voi hyvin tarkoittaa sitä, että Digne joutunee etsimään jo tammikuussa uuden työnantajan. Toisaalta myös valmentaja Benitez on ollut potku-uhan alla.
Evertonin esitykset ovat olleet heikkoja, mutta 2-1-voitto Arsenalista toi varmasti espanjalaisellekin lisäaikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu