Vaihtaako Diego Costa jälleen seuraa? – Voitti mestaruuden Brasiliassa: ”Voi olla, että jään tai..”
Kuva: Getty Images
Atlético Mineiro kruunattiin viime viikolla Brasilian pääsarjan mestariksi. Mestaruus oli Atléticolle ensimmäinen 50 vuoteen.
Atléticon paidassa pelaa Diego Costan ja Hulkin kaltaisia nimimiehiä.
33-vuotias Costa siirtyi Atléticon vahvuuteen elokuussa oltuaan lopulta yli kahdeksan kuukauden ajan ilman seuraa. Costa on viimeistellyt syksyn aikana viisi maalia Atléticon paidassa.
Globoesporten mukaan on hyvin mahdollista, että Costa poistuu Atléticosta kuluvan kauden jälkeen. Brasilian pääsarjan viimeinen kierros pelataan myöhemmin tällä viikolla. Atlético on mukana Brasilian cupin finaalissa. Kaksiosaisen finaalin kummatkin osat pelataan ensi viikon torstaihin mennessä.
Costan sopimus Atléticon kanssa päättyy joulukuussa 2022, mutta kärki jätti tulevaisuutensa auki. Brasilialainen Corinthians on kiinnostunut Costasta. Hyökkääjä voi mahdollisesti myös palata Eurooppaan.
– Lähitulevaisuudessa voi käydä vaikka mitä. Voi olla, että jään tai sitten lähden, Costa totesi mestaruusjuhlissa.
Atlético pitää tiettävästi Costan palkkaa liian suurena ja se on yksi syistä, miksi Costa saattaa jättää seuran.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan