Veikkausliigassa pelannut Christian Gyan on kuollut 43-vuotiaana – sai Hollannissa kulttipelaajan aseman

TPS:ssä Veikkausliigaa kaudella 2008 pelannut Christian Gyan on kuollut. Ghanalaispuolustaja menehtyi 43 vuoden ikäisenä kamppailtuaan syöpää vastaan yli neljän vuoden ajan. Gyanin kuolemasta kertoo muun muassa Ghanasoccernet-sivusto.
Gyan kuoli keskiviikkoaamuna sairaalassa Alankomaissa, jossa hän asui suurimman osan elämästään. Gyania pidettiin Hollannin suurseura Feyenoordin ”kulttipelaajana”. Syyskuussa 2017 pelatun Eredivisie-ottelun Feyenoord-NAC Breda yhteydessä seuran kannattajat keräsivätkin 35 000 euroa Gyanin hoitokuluihin.
Gyanin ammattilaisura sai hyvän ponnahduslaudan vuonna 1995 pelatuista alle 17-vuotiaiden MM-kilpailuista, joissa Ghana voitti kultaa. Finaalissa kaatui Brasilia maalein 3-2. Gyan pelasi Ghanan kaikissa kuudessa ottelussa täydet 90 minuuttia.
A-maaotteluita oikeana laitapuolustajana pelannut Gyan pelasi uransa aikana 23. Hän edusti Ghanaa muun muassa Afrikan mestaruusturnauksessa vuonna 2000.
Ylivoimaisesti pisimmän ajan urastaan Gyan vietti rotterdamilaisessa Feyenoordissa, johon hän siirtyi kotimaastaan helmikuussa 1996. Kaikkiaan Gyan pelasi Feyenoordissa yhdeksän kauden aikana 121 virallista ottelua.
Gyan oli Feyenoordissa suuri fanien suosikki. Hän voitti seurassa kerran Eredivisien mestaruuden, kerran Hollannin Cupin sekä vuonna 2002 UEFA Cupin. Finaalissa kukistui Borussia Dortmund maalein 3-2. Gyan pelasi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa täydet 90 minuuttia.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Feyenoordista Gyan siirtyi saman kaupungin Excelsioriin, jossa hän pelasi kaudella 2006-2007 Eredivisiessä 16 ottelua. Eredivisien lisäksi Gyan nähtiin vain yhdessä muussa pääsarjassa, nimittäin Suomen Veikkausliigassa. TPS värväsi Gyanin joukkueeseensa kaudelle 2008, ja hän pelasi ainoalla kaudellaan kaikkiaan 16 veikkausliigaottelua.
Seuraavana vuonna Gyan siirtyi englantilaiseen Wrexhamiin, muttei saanut seurassa peliaikaa. Kaudeksi 2010 Gyan palasi Suomeen, kun hän teki sopimuksen RoPS:n kanssa.
Yhtään virallista ottelua RoPS:ssa ei kuitenkaan aikakirjoihin merkitty, sillä Gyan loukkasi polvensa vakavasti jo ensimmäisessä harjoituspelissä helmikuussa 2010 viiden minuutin pelin jälkeen. Ammattilaisura oli käytännössä siinä. Gyan pelasi loukkaantumisensa jälkeen enää kotikaupunkinsa Rotterdamin amatöörijoukkue RKSV Leonidasissa ennen kuin laittoi vuonna 2011 nappikset lopullisesti naulaan.
#veikkausliiga #FCTPS (#RoPS)
3news.com/former-ghana-d…
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat