Alfredo Morelosin täydellinen muodonmuutos – Pohjois-Irlannin maajoukkuemies hehkuttaa: ”Aluksi revin hiuksia päästäni!”
Kuva: Getty Images
HJK:sta skottiseura Rangersiin vuonna 2017 siirtynyt kärkipelaaja Alfredo Morelos turhautti aluksi Pohjois-Irlannin maajoukkuemiestä Kyle Laffertyä, joka tunnetaan intohimoisena Rangersin kannattajana.
– Kun Alfredo tuli Rangersiin, hän oli nuori ja raakile. Hän on edelleen nuori. Aluksi revin hiuksia päästäni katsoessani hänen pelaavan! Hän halusi aina vain laukoa. Hänellä oli sellainen vaisto, että hän vain halusi aina laukoa saadessaan pallon – sillä ei ollut merkitystä, missä hän oli suhteessa maaliin, Anorthosis Famagustaa edustava Lafferty sanoo Daily Recordin haastattelussa.
– Mutta mennessäni sinne vuotta myöhemmin joukkuekaveriksi hän oli muutosvaiheessa, ja viime vuosina muutos hänen pelissään on ollut tavaton. Hän on muuttunut pelaajasta, joka vain haluaa tehdä maaleja, käytännössä valmiiksi pelaajaksi.
Laffertyn mukaan Morelos, 25, antaa nykyään hyviä syöttöjä ja pystyy pitämään palloa ylhäällä. Pelaajatyyppinä kolumbialainen on härkämäinen, eikä häneltä ole helppoa riistää palloa.
Neljä ja puoli vuotta saapumisen jälkeen Morelosin itsekkyys on kadonnut, ja hänen pelissään näkyy älykkyys ja työmoraali hyökkäyskolmanneksella.
– Alfredo on lisännyt asioita peliinsä, ja kun näin hänet harjoituksissa, hänen viimeistelynsä oli parempaa kuin olin odottanut. Nyt hän on jatkanut kehitystään edelleen. Hän tekee maaleja kaikenlaisilla viimeistelyillä. Puskuilla, vasemmalla jalalla, oikealla jalalla, laukomalla suoraan syötöstä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Luka Modric teki MM-historiaa