Lähde: Gareth Bale palaamassa kasvattiseuraansa – Real Madrid valmis luopumaan ilmaiseksi jo tammikuussa
Gareth Balen lähtö Real Madridista on ollut käytännössä varmaa jo pidemmän aikaa. Walesin maajoukkuemies ei kuulu millään tapaa Los Blancosin suunnitelmiin ja Balen palkka on valtava.
Puheenjohtaja Florentino Pérez on yrittänyt jo muutaman vuoden päästä Balesta eroon, mutta tuloksetta.
Laiturin sopimus päättyy kesällä, mutta Pérez saattaa saada palkkabudjettiinsa reilusti tilaa jo tammikuussa. El Nacionalin mukaan Real Madrid on antanut muille seuroille luvan neuvotella Balen kanssa suoraan. Madridilaiset eivät kaipaa mitään vaihdossa, kunhan Bale lähtee.
Sitten niihin kiinnostuneisiin seuroihin. Lienee todennäköisintä, että Bale tulee palaamaan Englannin Valioliigaan.
Southampton on lähteen mukaan innokas saamaan kasvattinsa takaisin riveihinsä. Juuri omistusta vaihtanut Saints haluaa Balesta uuden aikakautensa ensimmäisen hankinnan.
Bale siirtyi Southamptoniin jo 10-vuotiaana ja pelasi seurassa vuosina 1999 – 2007. Sen jälkeen ura jatkui Tottenhamissa, kunnes kuvaan astui Real Madrid.
Southampton on aloittanut jo neuvottelut Balen agentin Jonathan Barnettin kanssa. Kaikki vaikuttaa muuten hyvältä Saintsin kannalta, mutta yksi varsin korkea este tiellä edelleen on.
Myös Tottenham ja Antonio Conte haluavat Balen takaisin. Spurs pystynee tarjoamaan ainakin toistaiseksi selvästi paremmat menestymismahdollisuudet. Bale on lähteen mukaan neuvotellut Tottenhamin kanssa jo tovin ja myös suostunut alustavasti seuran tarjoukseen.
Jääkö Southamptonilla lopulta siis luu käteen?
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa