Lähteet: Juventus valmis lainaamaan hyökkääjänsä AC Milaniin
Kuva: Getty Images
Dejan Kulusevski saattaa jättää Juventuksen vielä tammikuun siirtoikkunan viimeisellä viikolla, kertoo Calciomercato.
Lähteen mukaan AC Milan haluaa Kulusevskin ja seurat ovat jo aloittaneet keskustelut mahdollisesta lainasiirrosta.
Laina kestäisi joko loppukauden tai kattaisi myös ensi kauden. Juventus haluaa sisällyttää lainasiirtoon joka tapauksessa ostopakon.
Juventus maksoi Kulusevskista Atalantalle noin 35 miljoonaa euroa tammikuussa 2020.
Viime kausi oli ruotsalaisen ensimmäinen Juventuksessa, mutta hän ei ole onnistunut vastaamaan odotuksiin ja torinolaisjätti on valmis luopumaan pelaajastaan.
21-vuotias oikea laitahyökkääjä on jäänyt kuluvalla kaudella varsin pienelle peliajalle Juventuksessa. Hän on päässyt vain viidesti avauskokoonpanoon Serie A:ssa.
Lähde kertoo, ettei neuvottelut ole vielä edenneet pitkälle, mutta AC Milanille on tarjottu mahdollisuutta lainata Kulusevski Juventuksesta.
Goalin tunnettu Juventus-toimittaja Romeo Agresti vahvisti myös Juventuksen olevan valmis päästämään Kulusevskin lainalle.
Juventus hankkii pian Dušan Vlahovićin Fiorentinasta ja seuran on siten päästävä eroon omista pienelle peliajalle jääneistä pelaajistaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”