Liverpool – Arsenal: Poissaolot sävyttävät välierää
Kuva: Getty Images
EFL Cup
Liverpool – Arsenal
Torstai 13.01. klo 21:45
Liigacupin välierät päästään aloittamaan Liverpoolin ja Arsenalin osalta hieman myöhässä, sillä Poolin koronaongelmat estivät ensimmäisen osaottelun pelaamisen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ottelu tulee tänäänkin olemaan poissaolojen sävyttämä, ja lisäksi Liigacupin painoarvoa pohditaan varmasti molemmissa leireissä. Välierävaiheessa Wembleyn valot alkavat jo sarastamaan, jolloin arvostus on nousussa ja parhaiden voimien laittaminen kentälle todennäköisempää.
Muiden poissaolojen lisäksi Poolilta on Afrikan mestaruuskisoissa trio Sadio Mane – Mohamed Salah – Naby Keita. Poissa saattaakin olla yhteensä jopa kymmenkunta peluria. Ainakin Alisson ja Trent Alexander-Arnold täytyy tsekata ennen kokoonpanoon nimeämistä. FA Cupissa Poolilla ei ollut sen suurempia vaikeuksia kaataa Shrewsburya, vaikka kokoonpano oli viikonloppunakin hyvin epätavallinen.
Afrikan arvoturnaus iskee suonta myös Arsenalin riveissä huolella, sillä kisoissa on jopa neljä pelaajaa: Mohamed Elneny, Pierre-Emerick Aubameyang, Thomas Partey sekä Nicolas Pépe palvelevat nämä viikot maajoukkueitaan. Muutoin poissaolojen suhteen tilanne taitaa olla paranemaan päin. Gunnersilla on alla onneton esitys FA Cupissa, josta se putosi hävittyään Championshipin Nottinghamille.
Lyö vetoa ottelusta:
Uskotaan, että molemmat joukkueet laittavat kentälle vahvemmanpuoleiset kokoonpanot. Arsenalille jäi paljon parannettavaa viikonlopusta, mutta liikaa yksittäistä ottelua ei pidä korostaa. Tämä ottelu tuntuu hieman kertoimia tasaisemmalta, joten lähdetään varovaisesti Arsenalin kelkkaan: Aasialainen tasoitusveto, Arsenal +0.5 kertoimella 2,05. LYÖ VETO BET 365:LLALUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”