Southampton – Brentford: Taso heittelee

Valioliiga
Southampton – Brentford
Tiistai 11.01. klo 21:45
Tiistaina Valioliigassa pelataan yksi ottelu, jossa alemman keskikastin Southampton ja Brentford ottavat mittaa toisistaan. Viikonloppuna molemmat menivät FA Cupissa jatkoon – Southampton tosin tarvitsi tähän jatkoajan. Sarjassa ei kummallakaan ole tällä hetkellä sen suurempaa hätää, kun putoamisviivaan on molemmilla ainakin kymmenen pistettä matkaa.
Southamptonin edellisestä valioliigaottelusta on jo parisen viikkoa aikaa. Jälki on ollut aivan kelvollista, kun pisteitä niistettiin sekä Tottenhamilta että West Hamilta. Voittaminen ei ole Ralph Hasenhüttlin suojateille kovinkaan helppoa, sillä varsinkin kotona tasapeli on ollut yleisin lopputulos. Sairastuvalla on jonkun verran kuhinaa – lisäksi Yan Valery lensi FA Cup -ottelussa pihalle ja on pelikiellossa. Afrikan mestaruuskisoihin on matkannut Moussa Djenepo.
Thomas Frankilla riittää poissaolijoita, vaikka Sergi Canós ja Mathias Jensen palannevat kokoonpanoon. Frank Onyeka on vierailta Afrikan kisoissa. Marcus Forss pääsi FA Cupissa avaukseen, ja kiitti luottamuksesta tekemällä maalin, kun Brentford kaatoi Port Valen lukemin 1-4. Tämän vuoden puolella Brentford on kerennyt pelaamaan myös Valioliigaa – Aston Villa kaatui 2-1, joten ailahtelusta huolimatta Frankin laiva on ihan hyvin kurssissa.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden taso hieman heittelee, ja poissaolotkin vaikeuttavat arviointia. Joka tapauksessa value tuntuisi olevan Brentfordin puolella, sillä voittaminen ei ole Southamptonille jokapäiväistä herkkua. Vetosuositus on siis Aasialainen tasoitus, Brentford +0.5 kertoimella 1,84.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG-vahti varoittaa omiaan Arsenalista: ”Niin ei voi tapahtua”
- Uefa harkitsee kolmea muutosta Mestarien liigaan
- AC Oulu jatkaa HJK:n tahdissa – SJK sarjakärkeen
- 22-vuotias jalkapalloilija menehtyi kesken lämmittelyn
- HJK hävinnyt kaikki kolme sarjaotteluaan – Petri Vuorinen: ”Jokaisella varmasti syytä katsoa peiliin”
- Oliver Antman hehkutti jättimäistä cup-saavutusta: ”Sanoinkuvaamattomat fiilikset”
- Näin Toni Korkeakunnas kommentoi HJK:n alakuloista kompurointia paikallistaistossa
- Historiallisen huono HJK valahti Veikkausliigan sarjajumboksi
- Kai Meriluoto nousi joukkueensa sankariksi Sloveniassa – iski kaksi maalia
- Oliver Antman juhlii Hollannin cupin mestaruutta
- Uefa harkitsee kolmea muutosta Mestarien liigaan
- 22-vuotias jalkapalloilija menehtyi kesken lämmittelyn
- PSG-vahti varoittaa omiaan Arsenalista: ”Niin ei voi tapahtua”
- AC Oulu jatkaa HJK:n tahdissa – SJK sarjakärkeen
- Oliver Antman hehkutti jättimäistä cup-saavutusta: ”Sanoinkuvaamattomat fiilikset”
- Näin Toni Korkeakunnas kommentoi HJK:n alakuloista kompurointia paikallistaistossa
- HJK hävinnyt kaikki kolme sarjaotteluaan – Petri Vuorinen: ”Jokaisella varmasti syytä katsoa peiliin”
- Kai Meriluoto nousi joukkueensa sankariksi Sloveniassa – iski kaksi maalia
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa