Toimittaja: Diego Costa ei sittenkään palaa Euroopan kentille – herättänyt tämän seuran kiinnostuksen
Kuva: Getty Images
Diego Costa on parhaillaan vapaa agentti.
Atlético Mineiro tiedotti hiljattain purkaneensa yhteisymmärryksessä Costan sopimuksen, joka olisi päättynyt joulukuussa.
Costa edusti Atlético Mineiroa noin viiden kuukauden ajan ja voitti niin Brasilian pääsarjamestaruuden kuin Brasilian cupinkin.
Viime viikot Espanjassa viettänyt Costa herätti muutaman La Liga -seuran kiinnostuksen, mutta Sky Sportin La Liga -toimittaja Matteo Moretton mukaan Costa ei palaa La Ligaan.
Tällä hetkellä Corinthians on eniten Costasta kiinnostunut seura ja on hyvin mahdollista, että 33-vuotias hyökkääjä siirtyy pian Corinthiansin vahvuuteen.
Corinthiansissa pelaa muun muassa Willianin, Paulinhon, Renato Auguston ja Fágnerin kaltaisia entisiä Brasilian A-maajoukkuepelaajia.
Goalin mukaan Arsenal olisi kiinnostunut Costasta, mutta Moretton mukaan se ei pidä paikkaansa, eikä Costa suunnittele palaavansa Englantiin. Hän pelasi Chelseassa vuodet 2014-17 ja voitti kahdesti Valioliigan mestaruuden.
Costa palasi Atléticoon tammikuussa 2018, mutta teki 81 ottelussa vain 19 maalia ja madridilaisseura purki hänen sopimuksensa joulukuussa 2020.
El Corinthians es el equipo más interesado en Diego Costa, que muy probablemente seguirá jugando en Brasil. El delantero tiene que firmar la rescisión con el Atlético Mineiro y luego podrá negociar con el Timão. Rumores sobre el Arsenal: Diego no contempla volver a Inglaterra.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan