Chelsea-puolustaja kieltäytyi palaamasta seuraan – nyt hän kertoo syyn
Kuva: Getty Images
Seurajoukkueiden maailmanmestaruuden viime viikonloppuna voittanut Chelsea metsästi tammikuussa siirtomarkkinoilta laitapuolustajaa, mutta jäi lopulta ilman saalista.
Chelsea menetti ennen vuodenvaihdetta sairastuvalle sekä vasemman että oikean puolen wingbackinsa, Ben Chilwellin ja Reece James, ja se on näkynyt etenkin joukkueen hyökkäyspelaamisessa. Kaksikon poissaolojen aikana Chelsean tehtyjen maalien määrä on pienentynyt ja myös maaliodottama (xG) vähentynyt.
James on tekemässä pian paluun tositoimiin, mutta Chilwell on koko loppukauden sivussa. Chelsea havitteli tammikuussa Chilwellin korvaajaksi seuran sopimuspelaajiin kuuluvaa Emerson Palmieria, joka lainattiin täksi kaudeksi Lyoniin.
Italian maajoukkuepuolustaja ei kuitenkaan suostunut palaamaan Chelseaan kesken kauden, koska hän halusi olla sanojensa mittainen mies.
– En palannut Chelseaan, koska lupasin Juninholle [Lyonin ex-urheilutoimenjohtaja] jääväni tänne loppukauden ajaksi, Emerson perustelee ratkaisuaan.
– Olen sanojeni mittainen mies. Olen nauttinut ajastani Lyonissa ja haluan olla täällä. Ensi kaudesta on vielä vaikea sanoa mitään, koska se riippuu seuroista, mutta olen onnellinen täällä.
Emerson on saanut Lyonissa runsaasti vastuuta ja pelannut kuluvan kauden aikana 24 ottelussa. Italialaispuolustajan lainasopimukseen sisältyy osto-optio, jonka Lyon voi kauden päätteeksi lunastaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis