Entinen SJK-tähti haluaa palata Liverpooliin – paljasti olevansa edelleen tekemisissä huippunimien kanssa: ”Hän on tyttäreni kummisetä”
Kuva: Juha Tamminen
Allan Rodrigues de Souza edusti SJK:ta syksyllä 2015 ja oli voittamassa Veikkausliigan mestaruutta.
Liverpool oli juuri hankkinut hänet brasilialaisesta Internacionalista, mutta ei saanut nuorukaiselle pelilupaa ja lainasi hänet Seinäjoelle.
Keskikenttäpelaaja osoitti taitonsa Veikkausliigassa ja kuului kyseisenä syksynä joukkueensa parhaimmistoon.
Liverpool ei saanut Allanille missään vaiheessa työlupaa ja lainasi hänet useisiin seuroihin ennen kuin hänen sopimuksensa Liverpoolin kanssa päättyi.
Nykyään 24-vuotias Allan edustaa brasilialaista Atlético Mineiroa. Allan kuuluu joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin ja oli voittamassa Atlético Mineiron kanssa muutama kuukausi sitten Brasilian pääsarjamestaruutta ja Brasilian cup-mestaruutta.
Allan pelasi joukkueessa yhdessä Diego Costan ja Hulkin kaltaisten huippunimien kanssa. Costa poistui sittemmin seurasta.
The Athletic haastatteli hiljattain Allania, joka kertoi muun muassa ajastaan Seinäjoella.
– Oli haastavaa olla yksin hotellissa. En puhunut englantia, eikä minulla ollut edes ajokorttia. Minun piti mennä pyörällä joka paikkaan, eikä minua ole tehty niin kylmiin olosuhteisiin.
Allan ystävystyi Liverpoolissa Roberto Firminon, Philippe Coutinhon ja Alberto Morenon kanssa.
– Puhun edelleen heidän kanssaan. He onnittelivat minua, kun voitimme mestaruuden, mutta minusta tuli paljon läheisempi Firminon kanssa. Toimin Firminon häissä hänen bestmanina. Lisäksi Firmino on tyttäreni kummisetä.
Allan kertoi väleistään Liverpool-luotsi Jürgen Kloppiin. Klopp pettyi joutuessaan luopumaan pelaajasta.
– Meillä oli hyvät välit. Klopp piti siitä, miten pelasin ja puhuimme paljon. Jürgen oli hyvin pettynyt, kun hän ei voinut pitää minua joukkueessaan tai auttaa minua kehittymään pelaajana. Minulle se oli valtava takaisku, kun en voinut toteuttaa unelmaani, eli Liverpoolissa menestymistä.
Allan olisi halukas palaamaan Liverpooliin.
– Tietenkin olisin valmis palaamaan. Minulla on hienoja muistoja seurasta, kannattajista ja ottelupäivän fiiliksestä Anfieldilla. Liverpoolin edustaminen on edelleen unelmani ja jos se on minusta kiinni, palaisin sinne ehdottomasti jonain päivänä.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti