Lehti: Tammikuun siirtoikkuna ei sujunut odotusten mukaisesti – Maurizio Sarri uhkaa jättää työpaikkansa
Lazion päävalmentaja Maurizio Sarri on hyvin pettynyt siihen, miten seuran tammikuun siirtoikkuna sujui, kertoo roomalaislehti Il Messaggero.
Lazion seurajohto lainasi Jovanen loppukaudeksi portugalilaisesta Sportingista. Lehden mukaan Sarri ei suinkaan pyytänyt Jovanen lainasiirtoa ja yllättyi, kun seura tiedotti lainanneensa vasemman laitahyökkääjän.
Lisäksi Sarri on pettynyt siihen, ettei Lazio vahvistanut joukkuettaan valmentajan pyynnöstä huolimatta.
Il Messaggeron mukaan Sarri on ilmoittanut suoraan seuran puheenjohtajana toimivalle Claudio Lotitolle jättävänsä Lazion, jos urheilutoimenjohtaja Igli Tare saa pitää työpaikkansa.
Lehden mukaan Sarri ja Tare eivät tule juuri toimeen keskenään ja lisäksi valmentaja pettyi pahemman kerran Taren työpanokseen tammikuun siirtoikkunassa.
63-vuotias Sarri saapui Lazion peräsimeen viime kesänä. Roomalaisseuran kausi on sujunut ailahtelevasti. Lazio on vasta kahdeksantena Serie A:ssa. Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on karannut seitsemän pisteen päähän.
Paikallisvastustaja AS Roma on kuudentena kaksi pistettä Laziota edellä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin