Mauricio Pochettinon lähtölaskenta käynnissä – PSG yritti jo hankkiutua eroon
Paris Saint-Germain valmistautuu pikkuhiljaa seuraavaan valmentajanvaihdokseensa. Kovin kaukana ei ollut, että valmentaja olisi vaihtunut jo tammikuussa, sillä ranskalaislehti Le Parisiénin mukaan PSG yritti jo hankkiutua Mauricio Pochettinosta eroon.
Vaikka PSG johtaakin Ligue 1:tä ylivoimaisesti, on sen tuloksissa ollut toivomisen varaa, sillä se on voittanut 22 ottelustaan vain 16. Periaatteessa hyvä saldo, mutta ylivoimaisilla resursseilla operoivalle PSG:lle se jättää toivomisen varaa. Mestarien liigan lohkovaihekaan ei ollut mitään riemumarssia ja lohkossaan toiseksi jäänyttä PSG:tä odottaa neljännesvälierissä kovin mahdollinen haaste Real Madrid. Tuorein takaisku seurasi maanantaina, kun Nice pudotti PSG:n Ranskan Cupista jo ennen puolivälieriä.
Niinpä PSG harkitsi argentiinalaisvalmentaja Pochettinon erottamista jo tammikuussa. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska hänelle ei ole onnistuttu löytämään seurajohdolle mieleistä korvaajaa.
PSG:n ruoriin on vahvojen huhujen mukaan astumassa seuraavaksi ranskalaislegenda Zinédine Zidane. Zidane ei ole kuitenkaan halunnut ottaa ohjaksia käsiinsä ennen Mestarien liiga -mittelöä hänen entistä seuraansa Real Madridia vastaan (lue lisää).
Toimittaja Hadrien Grenierin mukaan PSG on jo ilmoittanut Pochettinolle, että hän saa lähteä seurasta ensi kesänä. Tuolloin valmennusvastuun ottaisi mitä todennäköisimmin vastaan Zidane.
[readmore from=Pochettino-Mauricio]
Juuri nyt Pochettinon asema ei ole vaakalaudalla cup-tappiosta huolimatta, vaan PSG:n on määrä pelata kausi loppuun samassa valmennuksessa. Jos PSG kuitenkin putoaa Mestarien liigasta Real Madridia vastaan, voi se mahdollisesti valmentajanvaihdosta aikaistaa.
Yksi selvistä merkeistä, että PSG valmistautuu valmentajanvaihdokseen, on se, ettei seurajohto toteuttanut Pochettinon toivetta keskikenttäpelaaja Tanguy Ndombélén – Pochettinon entisen suojatin – hankkimisesta, vaan Ndombélé siirtyi Lyoniin. Seurajohdossa varaudutaan jo siihen, että tulevissa pelaajahankinnoissa kuunnellaan ensisijaisesti Zidanen toiveita.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vedonlyöjä.comilta raju tyrmäys HJK:lle – ”Mestaruuden todennäköisyys vain 10 prosenttia”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Mikä on Lionel Messin kunto? Taas huolestuttava merkki
- Ei näin! Portugalin tähti löi vastustajaa juuri ennen MM-kisoja
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- BBC: Arsenal virittelee ryöstöä PSG:n leiristä – ja vielä ilman siirtokorvausta!
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- BBC: Arsenal virittelee ryöstöä PSG:n leiristä – ja vielä ilman siirtokorvausta!
- Lionel Messistä tipahti karmea tieto MM-kisojen alla – tämä on tilanne nyt
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- LIVESEURANTA: Hurja taistelu! Suomi nosti tasoaan Unkarissa
- Ei näin! Portugalin tähti löi vastustajaa juuri ennen MM-kisoja