Etenkin Argentiinassa moni jalkapallon ystävä haaveilee epäilemättä siitä, että yksi maailman kaikkien aikojen pelaajista, seitsenkertainen Ballon d’Or-voittaja Lionel Messi nähtäisiin vielä joskus kasvattajaseuransa Newell’s Old Boysin paidassa. Ainakaan vielä paluu ei kuitenkaan ole toteutunut, vaan 13-vuotiaana Barcelonaan muuttanut Messi siirtyi Barcelonasta 20 vuoden jälkeen Paris Saint-Germainiin.

Leo Messin paluuta odotellessa legendan syntymäkaupungissa Rosariossa saatiin kuitenkin innostua Joaquín Messi -nimisestä nuoresta pelaajasta. PSG-tähden 19-vuotias sukunimikaima on noussut Newell’s Old Boysin alle 20-vuotiaiden juniorijoukkueeseen. Pelinumeroiksi valittu numero 10 ei epäilemättä vähennä paineita lainkaan.

Joaquín Messin nimi sai suurempaa huomiota, kun hänet nimettiin Newell’s joukkueeseen alle 20-vuotiaiden Copa Libertadoresiin, joka lienee Etelä-Amerikan vastine UEFA Youth Leaguelle. Sukua Joaquín ei Lionel Messille kuitenkaan ole.

– Heti kun saavuin tänne, monet kysyivät minulta, olenko sukua hänelle, Joaquín Messi kertoi Copa Libertadoresin kotisivuilla julkaistussa haastattelussa Mundo Deportivon mukaan.

– Se on pelkkää sattumaa. Kotikylässäni on vain kolme perhettä, joiden sukunimi on Messi. Satun vain jakamaan nimeni hänen kanssaan. Aloitin Newell’sissä aivan kuten Lionel Messikin, ja nyt kannan myös kymppipaitaa.

[readmore from=Messi-Lionel]

AIvan kuten Lionel Messikin, myös Joaquín aloitti jalkapalloilun Newell’s Old Boysissa, hänen tapauksessaan 8-vuotiaana. Myös Joaquín Messi jakaa monien rosariolaisten toiveen siitä, että Argentiinan maajoukkueen kapteeni palaisi vielä uransa viimeisiksi vuosiksi kotiin.

– Se olisi kauneinta, mitä elämässäni voisi tapahtua, Joaquín Messi vastasi.

Kymppipaidasta ei tarvitsisi kinastella, jos Messit sattuisivatkin pelaamaan yhtä aikaa Newell’s Old Boysissa.

– Hänelle antaisin numeron 10 koska tahansa. Minulle kelpaisi silloin ihan mikä numero vain, keskikentällä pelaava Joaquín Messi lupasi.

CONMEBOL Libertadores Sub-20

@LibertadoresU20
😱 ¿Es argentino? Si 🇦🇷
¿Juega con la 🔟? Si.
¿Juega en @NewellsJuvenil? Si.
¿Messi? ¡Messi! 😍

🌟 Con ustedes, Joaquín Messi, un de los cracks de #Newells en la CONMEBOL #LibertadoresSub20.

🇦🇷 Conheça o Messi do #Newells na #LibertadoresSub20.

ESPN FC

@ESPNFC
Joaquín Messi of the Newell's U20s will wear the No. 10 😲

Huge shoes to fill 1️⃣0️⃣