Maineikkaan Camp Nou -stadionin historiaan merkittiin keskiviikkoiltana aivan uusi luku, kun Barcelonan naisten joukkue kohtasi Mestarien liigan puolivälieräottelussa Real Madridin. Kyse oli ensimmäisestä kerrasta kun Barcelona Femení pääsi esiintymään yleisölleen ikonisen areenan puitteissa.

Yleisö tunnisti tilanteen merkittävyyden ja osoitti sen – paikalla oli UEFA:n alaisen naisjalkapalloilun historian suurin yleisömäärä, 91 553 kannattajaa. Ottelun lopputulos 5-2 jää numeroineen melkoisesti katsojaluvun varjoon.

Ballon d’Or -voittaja Alexia Putellas kuvaili tunnelmaa häkeltyneenä.

– Tämä oli jotain kertakaikkisen taianomaista. Kun ottelu päättyi, kannattajat jäivät paikalle. He eivät vain halunneet lähteä kotiin. Meillä oli juhliessamme mieletön yhteys heidän kanssaan.

Illan tapahtumilla saattaa olla kauaskantoisia, inspiroivia vaikutuksia.

– Näin katsomossa paljon tyttöjä, lapsia joiden silmät säkenöivät. Tuntuu uskomattomalta saada olla osa tätä historiaa.

Putellas teki joukkueensa neljännen maalin pelissä. Jo aiemmin Barcalle osunut Aitana Bonmati yhtyi joukkuetoverinsa iloon kokonaisuudesta.

– Olemme viime aikoina kokeneet ihmeellisiä asioita, kuten Mestarien liigan voittaminen. Tämä oli ehkä sitäkin suurempaa.

Ottelun alussa lehterit peitti massiivinen mosaiikki blaugrana-väreissä. Useasti Barcelonan miesten suurotteluissa nähty vastaava on kantanut seuraslogania Més que un club – enemmän kuin seura. Nyt tekstissä luki More than empowerment – enemmän kuin voimaannuttavaa.

FC Barcelona Femení

@FCBfemeni
E M P O W E R M E N T

Barcelona eteni välieriin kahden ottelu yhteismaalein 8-3. Keskiviikon toisessa puolivälierässä Paris Saint-Germain jäi kotonaan tasoihin Bayern Münchenin kanssa, mutta jatkaa kisassa kahden ottelun yhteismaaleilla 4-3. Parc des Princesin ottelussa pariisilaiset tarvitsivat ratkaisuun jatko-ottelun; varsinaisen peliajan jälkeen oltiin yhteistuloksessa vielä tasoissa. Sveitsiläishyökkääjä Ramona Bachmannin 2-2 -osuma ratkaisi lopulta.