Chelsean pitkäaikainen luottopelaaja César Azpilicueta on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen, kertoo talkSPORT.

Chelseaa vuodesta 2012 lähtien edustaneen Azpilicuetan, 32, nykyinen sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen, ja häntä on huhuttu voimakkaasti Barcelonaan.

Espanjalaispuolustajan Barcelona-siirto alkoi näyttää entistä todennäköisemmältä, kun Chelsealle määrättiin pakotteita, jonka vuoksi seura ei saa tehdä pelaajahankintoja tai uusia sopimuksia nykyisten pelaajiensa kanssa.

TalkSPORT:n mukaan Azpilicuetan sopimuksessa on kuitenkin ollut pelattuihin peleihin sidonnainen optio, joka on aktivoitunut kuluvan kauden aikana. Espanjalaispuolustajan jatko Chelseassa on siis ollut osapuolten välillä tiedossa jo jonkin aikaa.

Azpilicueta, joka toimii myös Chelsean kapteenina, on pelannut kuluvan kauden aikana 35 ottelua. Maalinteossa hän on onnistunut kahteen otteeseen.