Maajoukkuekapteeni avautui kokemastaan rasismista: ”Tarvitsemme johtajuutta”

Kansainvälinen jalkapallon pelaajayhdistys FIFPRO on jakanut sosiaalisen median kanavissaan videon, jossa Japanin maajoukkueen kapteeni Maya Yoshida puhuu kohtaamastaan rasismista. 33-vuotias Yoshida päätti puhua asiasta viime vuonna, kun hänen antaessaan pelin jälkeistä haastattelua katsomosta huudeltiin hänelle solvauksia ja tehtiin halventavia eleitä venyttäen silmiä sivuille.
– Tein ensimmäistä haastattelua pelin jälkeen kasvot katsomoon päin, joten näin ihmiset, Yoshida aloittaa videolla.
– Heti kun näin sen eleen, jota en voi hyväksyä, ajattelin, että se oli liikaa. En suuttunut hävityn pelin jälkeen, vaan suutuin syrjinnän vuoksi. Kyse on valistuksesta. Ihmiset eivät ymmärrä vieläkään, ettei sellainen käy. Sen täytyy muuttua.
– Siksi tarvitsemme johtajuutta. Joskus emme voi vaikuttaa yhteen ihmiseen, mutta voimme muuttua ryhmänä. Minä olen Maya Yoshida, ammattilaisjalkapalloilija. Meille tämä on henkilökohtaista, Yoshida sanoo videolla.
FIFPro on käynnistänyt hashtagin #ItsPersonal avulla kampanjan, jossa kiinnitetään huomiota rasismiin ja syrjintään pelaajan näkökulmasta.
113 A-maaottelua pelannut Maya Yoshida on pelannut reilut kaksi vuotta Serie A:n Sampdoriassa edustettuaan sitä ennen 7,5 vuoden ajan Valioliigan Southamptonia. Yoshida on pelannut kaksissa MM-kisoissa, ja tavoittelee Japanin maajoukkueen kanssa kolmatta MM-lopputurnaustaan, kun Japani kohtaa maaliskuun ratkaisevissa MM-karsintaotteluissa Australian ja Vietnamin.
Stories of discrimination like @MayaYoshida3's are sadly all too common, but must be told and told again, because the human impact is too harming to ignore.
Listen, learn, call it out.
#ItsPersonal
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä