Moskovan Dynamon hyvästellyt ukrainalaisvalmentaja jyrisee sotaa vastaan: ”Pysäyttäkää se p*skiainen”

Ukrainalainen pelaajalegenda Andrei Voronin toimi vielä viime viikolla jalkapalloseura Moskovan Dynamon apulaisvalmentajana. Tiistaina Voronin kuitenkin jätti paikkansa Venäjän aloitettua viime viikolla täyden sodan Ukrainaa vastaan.
– En näe mitenkään mahdollisena, että jatkaisin maassa, jonka armeija tuhoaa kaupunkejamme ja ampuu siviileitä. Lähdimme Moskovasta ennen kuin kaupunki blokataan täysin. Emme voineet laskeutua Düsseldorfiin, joten lennämme Amsterdamiin. Isäni, anoppini, vaimoni ja lapseni ovat siellä nyt, Voronin sanoi saksalaislehti Bildille.
Ukrainalaisen äidin ja venäläisen isän poika Voronin pelasi Ukrainan A-maajoukkueessa 75 ottelua ja on hyvin tuttu muun muassa Bundesliigan eri seuroista. 42-vuotiaan Voroninin molemmat isoisät taistelivat toisessa maailmansodassa, ja Ukrainassa syttynyt sota on hänelle henkilökohtaisestikin suuri kärsimys. Voronin vaati äänekkäästi Venäjän presidentti Vladimir Putinin pysäyttämistä.
– Olen voinut viime päivinä todella pahoin, kun olen nähnyt uutiskuvia kotimaastani. Ne näyttivät epärealistisilta. Kuin kauhuelokuvasta. Löydän sille tuskin edes sanoja.
– Ehkä Putin haluaa vain päätyä historiankirjoihin, mutta hän ei tule ikinä onnistumaan siinä… tai päätyy korkeintaan rikollisena. Pysäyttäkää se p*skiainen ja auttakaa pakolaisia. Lähettäkää aseita, jotta voimme puolustaa itseämme.
– Olen erittäin ylpeä maastamme. Meillä on kauniita kaupunkeja ja mahtavia ihmisiä. Me jatkamme taistelua ja voitamme, mutta hinta on niin korkea. Niin paljon kuolleita…
[readmore from=Ukrainan-sota]
– Nyt on vuosi 2022 eikä toinen maailmansota. Minulla on ystäviä Harkovassa, Kiovassa ja synnyinkaupungissani Odessassa. Saan viestejä viiden minuutin välein. Jaksaminen on vaikeaa. Haluan vain auttaa rahalla tai millä tahansa. En tiedä, pitäisikö minun sanoa sitä, mutta jos olisin juuri nyt Ukrainassa, minulla olisi luultavasti ase kädessäni.
Samaan aikaan 32-vuotias ukrainalaispuolustaja Jaroslav Rakitsky pyysi jäämään sivuun Pietarin Zenitin edellisestä ottelusta. 54 A-maaottelua pelannut Rakitsky vetäytyi maajoukkueesta vuonna 2019. Sitä ennen Andriy Shevtshenko oli pudottanut hänet maajoukkueesta Rakitskyn siirryttyä Zenitiin vuonna 2018. Siirtoratkaisua arvosteltiin Ukrainassa jyrkästi, sillä se tapahtui Donbassin konfliktin ollessa jo käynnissä. Ukrainan maajoukkuepelaajia ei ole viime vuosina venäläisissä seurajoukkueissa pelannut.
Lähde: AS
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Portugalin sensaatioseura suurissa ongelmissa – työntekijät asettuivat lakkoon maksamattomien palkkojen vuoksi
- TMW: José Mourinho ei ole saamassa potkuja – ei tosin saa jatkosopimustarjoustakaan
- Bayern München ei aio maksaa tulevaisuudessa suuria siirtosummia – Harry Kanen hintalappu oli poikkeus: ”Tämä on tapamme toimia”
- KuPSille valtava takaisku Veikkausliigan mestaruuskamppailussa
- Juri Kinnunen, 33, nousi Ykkösen historiankirjoihin
- KuPS murskasi HJK:n Naisten Suomen Cupin finaalissa – maalitykki iski neljä täysosumaa
- Ranskan suurseura taistelee putoamista vastaan – yksi tilasto hämmentää
- Bayern Münchenin ex-pelaaja harjoittelee joukkueen mukana – sopimus on lähellä, mutta pelaajan menneisyys arveluttaa
- Hurjaa ylivoimaa! Interin hyökkääjä ahnehti neljä maalia Serie A:ssa
- Katso: Teemu Pukki jatkoi tulikuumaa virettään – Robert Taylor teki sen, mitä tehtävissä oli
- Katso: Teemu Pukki jatkoi tulikuumaa virettään – Robert Taylor teki sen, mitä tehtävissä oli
- PSG:tä kyykytetään Ranskan liigassa – kyseenalainen seuraennätys rikki
- Bayern München ei aio maksaa tulevaisuudessa suuria siirtosummia – Harry Kanen hintalappu oli poikkeus: ”Tämä on tapamme toimia”
- Bayern Münchenin ex-pelaaja harjoittelee joukkueen mukana – sopimus on lähellä, mutta pelaajan menneisyys arveluttaa
- Työttömäksi jäänyt maailmanmestari löysi uuden seuran – palaa tuttuun sarjaan
- Seuralegendaa vaadittiin väistymään Neymarin tieltä – lopputulos ei olisi voinut olla paljoa surkuhupaisampi
- Juri Kinnunen, 33, nousi Ykkösen historiankirjoihin
- TMW: José Mourinho ei ole saamassa potkuja – ei tosin saa jatkosopimustarjoustakaan
- Ranskan suurseura taistelee putoamista vastaan – yksi tilasto hämmentää
- KuPSille valtava takaisku Veikkausliigan mestaruuskamppailussa