Nähdäänkö Mestarien liigassa megayllätys? Nuori itävaltalaisryhmä pyrkii horjuttamaan saksalaisjättiä: ”Meillä ei ole minkäänlaisia paineita”
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan kaksi ensimmäistä puolivälieräjoukkuetta selviävät tänään tiistaina.
Anfieldilla Liverpool isännöi Internazionalea, ja Allianz Arenalla Bayern München saa vastaansa Red Bull Salzburgin.
Liverpool voitti otteluparinsa avausosan 2-0-lukemin, joten joukkueella on erittäin vahva ote jatkopaikasta. Bayernin ja Salzburgin välinen avausosaottelu päättyi 1-1-tasalukemiin, jonka myötä itävaltalaisilla on yllätysmomentti olemassa.
Salzburgin päävalmentaja Matthias Jaissle kertoo, että joukkueen valmistautuminen ratkaisuotteluun ei ole ollut ihanteellinen. Itävaltaisseuraa on riivannut koronatartunnat, jonka vuoksi pelaajia on ollut jatkuvasti sivussa harjoituksista.
– Valmistautuminen tähän suureen otteluun niin monen koronasta johtuvan poissaolon kanssa ei ollut ihanteellinen, Jaissle sanoo ottelun alla.
– Kaikki pelaajamme eivät ole sataprosenttisessa kunnossa. Emme kuitenkaan valita siitä, vaan hyväksymme tilanteen sellaisena kuin se on.
33-vuotiaan saksalaisluotsin mukaan Salzburgin pelaajat ovat täynnä intoa. Joukkue pääsee haastamaan Bayernin ilman paineita, eikä heillä ole kuin voitettavaa.
– Meidän pelaajamme eivät malta odottaa peliä. He ovat valmiita antamaan kaiken, mitä heillä on tankissa.
– Olemme selkeä altavastaaja, mikään ei ole muuttunut. Poikien pitää mennä peliin nauttimaan siitä ja pelata rohkeasti – aivan kuten he tekivät ensimmäisessä osaottelussa.
– Haluamme pelata omalla pelityylillämme myös Münchenissä, vaikka tiedämme, että se ei tule olemaan helppoa. Meillä ei ole minkäänlaisia paineita, odotamme todella innolla ottelua.
Kumpikin illan neljännesvälieräottelu potkaistaan käyntiin kello 22 alkaen. Otteluita voit seurata suorana lähetyksenä C Moren kanavilta sekä C Moren suoratoistopalvelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomatonta draamaa: 90+24 – Senegal kieltäytyi pelaamasta, epäonnistunut pilkku ja jatkoaikavoitto
- Suomalaistähti nimettiin oman sarjansa parhaaksi pelaajaksi
- Lehti: Huippujoukkue tiukasti Matias Siltasen perässä
- Kommentti: Jotain on pahasti pielessä, kun uhkeat kaunottaret varastavat huomion Sadio Manélta
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa