Pikkuhuuhkajat valittu tärkeään EM-karsintapeliin – uusi toppari mukaan pelaajarinkiin
Kuva: Juha Tamminen
Päävalmentaja Juha Malinen on valinnut Pikkuhuuhkajien joukkueen kahteen maaliskuussa pelattavaan maaotteluun. Suomi kohtaa ensin 25.3. vieraskentällä pelattavassa harjoitusottelussa Romanian (kello 17.15) ja sitten EM-karsintapelissä 29.3. lohkoa johtavan Kroatian. Myös Kroatia kohdataan vieraissa.
Syksyn kuudesta karsintapelistä Suomi sai yhteensä kymmenen pistettä. Mahdollisuudet EM-jatkokarsintaan eivät ole vielä menneet, mutta nouseminen neljänneltä sijalta kahden parhaan joukkoon vaatii melkoista loppukiriä.
Pelaajarunko on pitkälti sama kuin viime vuoden peleissäkin, mutta ryhmään nousee mukaan uusi toppari, Ilveksen 22-vuotias Kalle Katz. Katz on pelannut U21-maajoukkueessa viisi harjoitusottelua, muttei vielä yhtään kilpailullista peliä.
– Pelaajat tekivät syksyllä erinomaisesti töitä, eikä meillä ollut syitä suuriin muutoksiin. Maajoukkuetoiminnan osalta meillä on ollut nyt muutaman kuukauden tauko, ja olemme sen aikana seuranneet tiiviisti noin 40 pelaajan otteita heidän seurajoukkueissaan. Kaikki joukkueeseen nimetyt pelaajat ovat ansainneet tulla valituiksi, Malinen kertoo Palloliiton kotisivujen tiedotteessa.
Kroatia on voittanut kaikki kuusi pelaamaansa karsintaottelua ja on tiukasti kiinni suorassa kisapaikassa. Myös Romania on varmuudella EM-kisoissa mukana, sillä se on niiden isäntämaa.
– Edellisessä Kroatia-pelissä meillä oli kaikki ainekset voittoon, ja matsista jäi paljon hampaankoloon. Esityksemme antoi kuitenkin uskoa siitä, että pystymme haastamaan minkä tahansa joukkueen, Malinen jatkoi.
Suomen joukkue otteluihin (suluissa aiemmat seurat Suomessa):
Lucas Bergström (mv) Chelsea FC (Pargas IF, TPS)
Rasmus Leislahti (mv) Ilves (VPS, FC Honka, HJK, KyIF)
Viljami Sinisalo (mv) Aston Villa FC (FC Espoo, FC Honka, HyPS)
Terry Ablade AFC Wimbledon (FC Jazz, VPS, ORPa)
Oliver Antman FC Nordsjælland (IF Gnistan, TiPS, Legirus Inter, KoPSe)
Pyry Hannola HJK (SJK, RoPS)
Juho Hyvärinen FC Inter (RoPS, FC Santa Claus, FC Lynx)
Taneli Hämäläinen KuPS
Daniel Håkans SJK (VIFK, BK-48)
Kalle Katz Ilves (RoPS, HJK, KäPa)
Juho Kilo Hamburger SV (KäPa, SAPA, IF Gnistan)
Ville Koski FC Honka (TuPS, PKKU)
Adam Marhiev S.P.A.L Ferrara (HJK, FF Jaro)
Eetu Mömmö U.S. Lecce (Ilves, TPV)
Anthony Olusanya HJK (FF Jaro, Pietarsaaren Into)
Matti Peltola HJK (KeiKa)
Matias Rale FC Honka (TiPS)
Naatan Skyttä Toulouse FC (Ilves)
Anssi Suhonen Hamburger SV (KäPa, JäPS)
Julius Tauriainen SC Freiburg (HJK, FC WILD)
Robin Tihi IFK Värnamo
Matias Vainionpää SJK (TP-Seinäjoki)
Santeri Väänänen HJK (PPV)
Yle Areena näyttää molemmat Suomen pelit suorana lähetyksenä ja suomeksi selostettuina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille