SJK:n nuori hyökkääjä siirtyi lainasopimuksella Yhdysvaltoihin – ”Lethal Finnisher”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen juniorimaajoukkueikäluokat läpikolunnut Jeremiah Streng on lähtenyt lainalle yhdysvaltalaiseen Forward Madison FC:hen. Forward Madison FC pelaa Yhdysvaltain kolmannella sarjatasolla USL League Onessa.
– Olemme innoissamme, että saimme Jeremiahin kaliiberin pelaajan ryhmäämme, Forward Madison FC:n valmentaja ja tekninen johtaja Matt Glaeser kommentoi seuran tiedotteessa.
– Hänellä on pääsarjatason kokemusta Euroopasta, ja hän on nuori ja nälkäinen pelaaja, joka haluaa osoittaa kykynsä ja jatkaa kehittymistään. Hän on iso, vahva ja kliininen maalin edessä. Odotamme hänen ottavan ison roolin joukkueessamme tällä kaudella.
Jeremiah Streng alkoi pelata miesten sarjapelejä vain 15-vuotiaana, kun hän nousi kotikaupunkinsa VIFK:n Kakkosen joukkueeseen. Debyyttikaudella Kakkosessa syntyi kolme maalia.
Vuonna 2019 Streng siirtyi SJK:n organisaatioon, jossa hän pelasi vuosina 2019 ja 2020 Veikkausliigaa, Ykköstä ja Kakkosta. Viime kauden Streng aloitti lainalla HIFK:ssa, mutta siirtyi kesken kauden Ykkösen Jaroon.
188-senttinen Streng on pelannut Veikkausliigassa kaikkiaan 26 ottelua, muttei ole vielä avannut maalitiliään. Ykkösessä tehoja on sen sijaan kertynyt, 35 ottelussa 16 maalin verran.
– Tämä on mulle hyvä mahdollisuus nyt näyttää maailmalla, ja todella hyvillä fiiliksillä sinne lähden. Totta kai tämä on aika erilaista, kun seura on USA:ssa. En vielä kauheasti tunne sarjaa, tai joukkuetta, mutta aika jännittävä juttu, Jeremiah Streng totesi lainasiirrostaan SJK:n kotisivuilla.
Lempinimeä ”The Flamingos” kantava Forward Madison FC on seurana nuori, sillä se on perustettu vuonna 2018. Seuran kotipaikka on Wisconsinin osavaltiossa.
𝘓𝘦𝘵𝘩𝘢𝘭 𝙁𝙞𝙣𝙣𝙞𝙨𝙝𝙚𝙧 
@Huuhkajat youth international Jeremiah Streng joins @ForwardMSNFC on loan from @SJK_Seinajoki.
@Huuhkajat youth international Jeremiah Streng joins @ForwardMSNFC on loan from @SJK_Seinajoki.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”