Joel Pohjanpalo pelaa parhaillaan Turkissa yhtä elämänsä parhaimmista kausista. Vahvat henkilökohtaiset otteet ovat herättäneet kiinnostusta, mutta tulevaisuus on yhä auki. Tuleva kesä on Pohjanpalolle monella tapaa erityinen.

Lainapesti Çaykur Rizesporissa on ollut maaleista elävälle hyökkääjälle menestys, vaikka seura on kovaa vauhtia putoamassa Turkin pääsarjasta. Tähän mennessä tulleet 14 täysosumaa ovat tehneet Pohjanpalosta kuuman nimen tulevan kesän siirtomarkkinoilla.

Pohjanpalo vakuuttaa SuomiFutis-sivustolle, että kaksi asiaa ovat varmoja. Pohjanpalo menee kesällä Etelä-Ranskassa naimisiin ja palaa sen jälkeen lainasopimukseltaan ainakin aluksi Bayer Leverkuseniin.

– He (Leverkusen) ovat olleet erittäin tyytyväisiä minun suorituksiini. Fakta on se, että sopimus jatkuu vielä vuoden ja aloitan siellä hyvin todennäköisesti kauden. Se, jäänkö sinne, on sitten eri asia. Tiedän tällä hetkellä vain sen, että juhannushäiden jälkeen on pari viikkoa lomaa ja sitten palaan takaisin treeneihin Leverkusenin kanssa, Pohjanpalo sanoo tyynesti.

Häntäpään joukkueen hyökkääjänä maalipörssin voitosta taistelu on sellainen työnäyte, ettei Pohjanpalon tarvitse olla kovinkaan huolissaan. Kiinnostusta riittää ja kyse on lähinnä siitä, mistä löytyy juuri oikea seura ja rooli.

Pohjanpalo pelasi viime kaudella Union Berlinin riveissä. Kuva: Getty Images.

Voisi sanoa, että vaihtoehtoja on ilmestynyt pöydälle maali kerrallaan ja nyt niitä on jo melkoinen pino. Pohjanpalo, 27, myöntää, että läheltä hyökkääjää seuranneet Turkin suurseurat ovat apajilla. Turkissa pelaaminen kiinnostaa Pohjanpaloa, mutta onko sen aika vasta myöhemmin?

– Istanbulin isot seurat ovat kiinnostuneita. Kysymys on enemmän siitä, haluanko nyt jo tulla Turkkiin, hyökkääjä sanoo suoraan ja avaa tarkemmin:

”Turkki on houkutteleva vaihtoehto.”

– Turkki on houkutteleva vaihtoehto. Turkissa ikärakenne on vähän erilainen kuin Keski-Euroopassa. Täällä keski-ikä on korkeampi. Pitää pohtia omalla kohdallani, että onko nyt oikea aika itselleni siirtyä tänne. Hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tulee pelattua jossain näistä suurseuroista. Täytyy pohtia, tapahtuuko se tämän kauden jälkeen vai joskus myöhemmin tulevaisuudessa.

Sen verran vakuuttavasti Pohjanpalo on Rizesporille iskenyt maaleja joukkueen vaikeasta kaudesta huolimatta, että nimi on jäänyt mieleen. Vaikutus on tehty, eikä se heti unohdu.

– Kerran kun on tänne tullut ja pelannut hyvän kauden, niin se avaa ovet ja pitävät ne myös auki tulevaisuudessa, Pohjanpalo toteaa.

Löytyykö rooli Leverkusenista?

Terveenä ollessaan Pohjanpalo on jäänyt Bayer Leverkusenissa vähäiselle vastuulle. Osittain sitä selittää myös lukuisat loukkaantumiset, jotka ovat tehneet Pohjanpalon Leverkusen-urasta varsin rikkonaisen.

Joel Pohjanpalolla on kesällä keskustelut Bayer Leverkusenin kanssa jatkosta. Kuva: Getty Images.

Nyt Pohjanpalo on ollut pääosin terveenä reilu kaksi vuotta. Ensin pelituntumaa haettiin vakavan loukkaantumisen jälkeen lainapestillä HSV:ssä 2. Bundesliigassa. Sen jälkeen viime kausi meni lainalla Union Berlinissä Bundesliigan puolella. Nyt maaleja on tullut liukuhihnalta Turkin Superliigassa.

”Kun tekee muutaman maalin, niin yleensä sen myötä aukeaa uudella tavalla mahdollisuuksia.”

Joko vihdoin Leverkusenissa aukeaisi todellinen sauma? Pohjanpalon mukaan sekään ei ole poissuljettua. Siirtohuhujen mukaan Leverkusenin nykyinen ykköshyökkääjä Lucas Alario on halukas siirtymään pois Leverkusenista. Alarion siirto voisi avata Pohjanpalolle sauman.

Leverkusenissa saattaa ensi kaudella päästä aistimaan Mestarien liigan tunnelmaa maailman parhaita vastaan. Vaihtopenkiltä ei silti niitäkään pelejä kannata katsella.

– Futiksessa kaikki on mahdollista. Kun tekee muutaman maalin, niin yleensä sen myötä aukeaa uudella tavalla mahdollisuuksia. Nyt on vielä ihan liian aikaista keskustella siitä, että jos jäisin Leverkuseniin, niin mikä se rooli olisi. Siitä pitää kesällä keskustella seuran kanssa. Totta kai sillä on ensisijaisesti iso merkitys, että minkälainen se oma roolini tulee olemaan, Pohjanpalo sanoo.

Kesäkuun kova rypistys organisoidussa ympäristössä

Pitkä kausi on lähestymässä loppuaan. Rizespor on käytännössä mahdottoman tehtävän edessä sarjapaikan suhteen, vaikka matemaattisesti sarjapaikan säilyttäminen on yhä mahdollista.

Pohjanpalolla riittää vielä pelattavaa, sillä hän kisaa yhä tiukasti Turkin Superliigan maalipörssin voitosta. Maalipörssin kärkeen on eroa vain yksi maali ja Rizesporilla on neljä peliä jäljellä.

”Se, että kerrotaan, miten kentällä pitäisi pelata, niin on sillä iso merkitys”

Kesäkuussa on luvassa poikkeuksellinen maajoukkuerypistys, kun Nations League käynnistyy. Huuhkajat pelaa B-liigassa ja luvassa on kymmeneen päivään peräti neljä ottelua. Ilman loukkaantumisia Pohjanpalo on varmasti Markku Kanervan joukkueessa mukana.

Turkissa vietetty kausi on saanut Pohjanpalon arvostamaan entisestään pelaamista Huuhkajissa. Kanervan videosulkeisia on ehtinyt jo tulla ikävä.

– Se, että pääsee organisoituun ympäristöön, missä kerrotaan, miten kentällä pitäisi pelata, niin on sillä iso merkitys. Riven tuntien meidän pelaaminen on erittäin organisoitua. Se on aikalailla kuin yö ja päivä siihen verrattuna, miten täällä asiat on tehty, Pohjanpalo toteaa suoraan.

Kesäkuun Nations League -urakka on pelaajille myös äärimmäisen kova rasitus. Esimerkiksi Pohjanpalolla on alla pitkä ja raskas kausi, vaikka henkilökohtaisia onnistumisia on tullut paljon. Kesäkuussa pitäisi koneesta kaivaa vielä viimeiset mehut.

– Aika tuhdilta se kuulostaa tässä vaiheessa. Se on aika samanlainen ohjelma kuin viime vuoden EM-kisoissa. Siitä tulee tiukka rupeama. Tarvitsemme varmasti jokaista pelaajaa, koska rotaatiota varmasti joudutaan tekemään. Aika vaikea nähdä, että joku pelaisi kaikki neljä peliä alusta loppuun.

Kovin montaa viivajuoksua ei ennen maaotteluita kannata vetää.

– Kaikista tärkeintä on olla palautunut, kun peli tulee. Siinä on pitkä kausi takana ja meilläkin viimeinen peli on 22. päivä (toukokuuta). Siinä jää viikko aikaa ottaa happea ja sitten onkin jo kokoontuminen maajoukkueen kanssa.

– Pää ja kroppa pitää olla ehjänä, silloin yleensä tulee hyvä tulos. Siinä on ihan turha lähteä hönkimään pelien välissä, Pohjanpalo tietää.

Suomi kohtaa kesäkuussa ensin Bosnia ja Hertsegovinan sekä Montenegron kotona, minkä perään tulee vielä vieraspelit Romaniaa ja Bosniaa vastaan. Rizesporin kausi jatkuu tulevana sunnuntaina Göztepeä vastaan.