Keylor Navas avautui PSG:n maalivahtitilanteesta: ”Sen on muututtava”
Kuva: Getty Images
Gianluigi Donnarumma siirtyi viime kesänä vapaana agenttina PSG:hen.
Monet odottivat Donnarumman ohittavan nokkimisjärjestyksessä Keylor Navasin ja nousevan joukkueen selväksi ykkösmaalivahdiksi, mutta toisin on käynyt.
35-vuotias Navas on pelannut tällä kaudella PSG:n paidassa 2045 minuuttia. Donnarumma on sen sijaan pelannut 1980 minuuttia. PSG:n päävalmentaja Mauricio Pochettino on peluuttanut kumpaakin tasaisesti.
Navas pelasi keskiviikkona, kun PSG voitti Angersin 3-0. Navas totesi ottelun jälkeen, ettei nykyinen tilanne voi olla samanlainen ensi kaudellakin. Jomman kumman on oltava selvä ykkösmaalivahti.
– Olen onnellinen Pariisissa. Välini Donnarumman kanssa ovat hyvät, mutta haluan pelata kaikissa otteluissa. Tällainen tilanne ensi kaudella olisi vaikea. Tilanteen on muututtava, Navas sanoi lehdistölle.
Pochettino on samaa mieltä kokeneen maalivahdin kanssa.
– Missään toisessa seurassa ei ole samanlaista tilannetta. Kilpailutilanne on tehnyt hyvää kummallekin, mutta tulevaisuudessa tilanne on erilainen. Kumpikin olisi halunnut pelata enemmän, Pochettino viittasi Navasiin ja Donnarummaan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan