Valioliigan hurja kärkikamppailu – tämä Diogo Jotan tasoitus ei kantanut Liverpoolia tauolle saakka

Jopa koko Valioliigan mestaruustaistelun kannalta oleellinen huippuottelu Manchester Cityn ja Liverpoolin välillä päättyi lopulta lukemiin 2-2. City johti kamppailua vielä ensimmäisen jakson jälkeen lukemin 2-1.
Kotijoukkue meni johtoon jo viidennellä peliminuutilla, kun Kevin De Bruynen laukaus muutti suuntaa Joel Matipista ja painui ohi Alissonin.
Etihad Stadium kiehui maalin jälkeen, ja Liverpool oli tovin melko hukassa. Vieraat tulivat kuitenkin kotijoukkueen puolustushämmennyksen seurauksena tasoihin ennen vartin täyttymistä. Trent-Alexander Arnoldin syötön napautti läheltä sisään Diogo Jota. Maali oli portugalilaiselle jo kauden 15. valioliigaosuma.
◉ vs. Man Utd
◉ vs. Everton
◉ vs. Tottenham
◉ vs. Arsenal
◉ vs. Man City
The man for the big occasion.
City-vahti Ederson järjesti omilleen sydämentykytyksiä jalkatyöskentelyllään, mutta piti pallon kuitenkin maaliviivan oikealla puolella.
Gabriel Jesus nosti Cityn takaisin johtoon 37. minuutilla. Kulmapotkun jälkeen ainakin neljä sinisten pelaajaa jäi paitsion puolelle, mutta brasilialainen ei heihin kuulunut. Nopea nousu takaa, ja pallo yli vastaan tulleen Alissonin.
1-1 -osuman näet oheiselta videolta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan