Suomen Cupin suurin yllätys on nähty. Ilveksen reservijoukkue pudotti Ilveksen edustusjoukkueen cupista keskiviikkoiltana maalein 2-1.

Ilveksen edustusjoukkue luonnollisesti hallitsi pelitapahtumia koko ottelun ajan, mutta viimeistely tökki pahemman kerran.

Reservijoukkue siirtyi yllättäen johtoon kymmenisen minuuttia ennen taukoa, kun Max Minkkisen boksin ulkopuolelta lähtenyt hieno laukaus löysi tiensä verkon perukoille. 1-0.

Toisella jaksolla Ilves haki vimmatusti maaleja. Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio vaihtoi Tucon kentälle toisen jakson alussa. Huippuhyökkääjä tasoitti ottelun muutamaa minuuttia myöhemmin päästyään puskemaan pallon maalin.

Ottelu olisi edennyt tasatilanteessa välittömästi rangaistuspotkukilpailuun. Toinen jakso pelattiin käytännössä kokonaan reservijoukkueen kenttäpuoliskolla.

Edustusjoukkue sai ottelussa jopa 15 kulmapotkua, mutta sai luotua Tucon maalin lisäksi vain muutaman todellisen huippumaalintekopaikan valtavasta hallinnastaan huolimatta.

Ottelun voittomaali oli suorastaan absurdi. Ilveksen reservijoukkueen maalille tunnin kohdalla vaihdettu Lucas Väyrynen lähetti maalipotkun kohti keskikenttää. Edustusjoukkueen Leo Kyllönen syötti pallon keskikentältä kohti maalivahti Eetu Huuhtasta. Huuhtanen ei saanut kuitenkaan palloa haltuun ja se vieri vastustamattomasti omaan maaliin. 2-1. Katso maali täältä.

Ilves/2 - Ilves Suomen Cupin ottelu päättyy lukemiin 2-1.

#ilves #keltavihreä #suomencup