Gianluigi Buffon oli nuorena lähellä siirtymistä AC Milaniin – paljasti nyt syyn toiselle valinnalle

Mielettömän uran jalkapallon parissa tehnyt maalivahti Gianluigi Buffon, 44, oli nuorena lähellä siirtymistä AC Milaniin. Buffon liittyi aikoinaan 13-vuotiaana Parman junioriakatemiaan, mutta myös Milanoon siirtyminen olisi ollut mahdollista. Italialaisvahti valitsi kuitenkin tuolloin Parman seuran maalivahtivalmentajan Ermes Fulgonin houkuteltua lupaavan maalivahdin tuolloin sinne.
– Ermes mullisti maailmani. Hän toi minut tänne [viitaten Parmaan], Buffon paljasti paikallisen koulun oppilaille.
– Kun olin nuori poika, olin jo keväällä melkein päättänyt liittyä Milaniin. Sitten tulin Parmaan testileirille ja muistan, kuinka Ermesin innostuneisuus, päättäväisyys ja kannustava asenne sai minut muuttamaan mieltäni, italialaisvahti totesi.
– Jos en olisi tavannut häntä, olisi urani ollut erilainen ja tuskin näin hyvä. Parma on aina osa minua ja erityinen kaupunki minulle. Kymmenen täällä viettämääni vuotta nuorena poikana olivat tärkeimmät vuodet kehitykseni kannalta, Buffon päätti.
Buffon palasi kasvattiseuraansa viime kesänä Juventuksesta. Hänen nykyinen sopimuksensa kestää kesään 2024 saakka. Parma pelaa tällä hetkellä Serie B:ssä.
Buffon on pitkän uransa aikana edustanut Parman lisäksi Juventusta (2001-2018, 2019-2021) sekä Paris Saint-Germainia (2018-2019). Italialaisvahti on voittanut uransa aikana muun muassa maailmanmestaruuden vuonna 2006 sekä Italian mestaruuden peräti 11 kertaa.
Lähde: Goal
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga