HELSINKI. Veikkausliigan entinen toimitusjohtaja Jan Walden on nyt ollut puolisen vuotta HIFK:n toiminnassa mukana. Helsingin IFK on ollut Waldenin perheelle tärkeä, vaikkakin suhde syntyi ensin jääkiekon puolelta.

– Faija vei meitä IFK:n lätkämatseihin, kun olin kaksivuotias. Sitten meillä oli samat paikat 20 vuotta ja kävimme katsomassa koti- ja paljon myös vieraspelejäkin broidin kanssa. Broidilla (Timo Walden) on ollut nyt ne samat kausikortit 52 vuotta.

Vaikutuksen ovat tehneet myös HIFK:n kannattajat.

– IFK on merkinnyt minulle aina. Kiintymys ja tunne seuraa kohtaan ei ole syntynyt vain tämän puolen vuoden aikana. Vaikka kyse on eri lajista, se on silti sama brändi. Ja kun tuota Stadin Kingien (HIFK:n kannattajat) toimintaa katsoo, on se ainutlaatuista. Jos en olisi tässä roolissa, niin tekisi mieli liittyä sinne mukaan, Walden kehuu seuran kannattajatoimintaa.

Kipinä jalkapallopuolen HIFK:hon syntyi jo silloin, kun Walden työskenteli Veikkausliigan toimitusjohtajana, vaikka IFK ei silloin liigaportteja vielä edes kolkutellut.

– Silloin kun olin liigassa töissä, sitä ei tietenkään voinut kannattaa sinänsä mitään seuraa. Mietin silloin, että jos joskus haluaisin työskennellä jossain seurassa, niin mikä se seura voisi olla. Ajattelin, että HIFK olisi sellainen ja toinen, mikä nousi esiin, oli KTP. Molemmissa seuroissa on valtava potentiaali. Ne seurat merkitsevät isolle porukalle todella paljon.

Lopulta mahdollisuus aukesi viime vuoden marras-joulukuun tienoilla, kun HIFK sai uudet omistajat. Waldenin ei tarvinnut pitkään miettiä, kun häntä kysyttiin mukaan.

Heikki Pajunen (seuran hallituksen puheenjohtaja) soitti minulle ja kysyi, olisinko kiinnostunut hallitustyöskentelystä. Sen puhelun aikana sanoin, että minä tulen.

Lähtötilanne ei ollut mitenkään ihanteellinen. Walden myöntää suoraan, että HIFK oli lähes kanveesissa, kun uudet omistajat ottivat seuran haltuunsa.

– Seura oli menossa konkurssiin. Pajusen ryhmä pelasti seuran ihan viime hetkillä. Se tarkoitti sitä, ettei seurassa ollut pitkään aikaan rakennettu seuraavaa kautta ollenkaan. Sitouduin olemaan operatiivisella puolella mukana siihen asti, kunnes homma rullaa. Päätehtävänä oli löytää nopeasti pätevä toimitusjohtaja, ja sellainen löytyi, Walden sanoo ja viittaa Jarno Salmivuoreen.

Rakentamassa suurseuraa pala palalta

Waldenin projekti toimiston puolella päättyi Stadin derbyyn. Nyt hän on jatkanut töitään aktiivisena hallituksen jäsenenä.

– Sanotaanko, että olen poikkeuksellisen aktiivinen hallituksen jäsen. Ei se ihan seinään loppunut. Kyllä minä vielä muutakin teen kuin viisastelen vain hallituksessa, Walden toteaa.

Walden haluaa olla mukana tekemässä HIFK:sta kotimaisen jalkapallon lippulaivaa.

– Seuran historia on niin pitkä kuin suomalaisessa jalkapallossa voi vain olla. Seura on helsinkiläinen, sillä on vahva brändi ja kannattajat. Tuon potentiaalin myötä en tiedä, mikä voisi olla esteenä, etteikö jonain päivänä katsomossa olisi vaikka 8000 katsojaa. Se ei ole mahdotonta.

HIFK:n lisäksi Walden on IFK:n torstaisen Suomen Cup -vastustaja SexyPöxyjen perustajajäsen. SexyPöxyt ja HIFK ovat tänä päivänä toki hyvin erilaiset seurat ainakin kilpailullisesta näkökulmasta. Waldenin mukaan seuroissa on kuitenkin paljon samaa. Se lienee myös tärkeä syy sille, miksi hän molempien seurojen taustoissa vaikuttaa.

– Kun mietin Pöxyjen vahvuuksia, ne ovat aika samanlaisia kuin IFK:lla. Yhteisöllisyys, henki, muista poikkeavuus ja yhdessä tekeminen. Ne on niitä tärkeimpiä asioita molemmissa seuroissa.

Laaksolahdessa majaansa pitävästä SexyPöxyistä löytyy kuitenkin yksi asia, minkä Walden haluaisi jonain päivänä myös HIFK:lle. Oma koti.

– Täällä Boltilla toki toimii kaikki varsin hyvin, mutta onhan se meidän kannalta hirveän rajoittavaa, että tulemme vuokrastadionille. Jokainen ottelutapahtuma rakennetaan nollasta, eikä meillä ole mitään pysyvää.

– Jollain aikavälillä tavoitteena on se, että HIFK on aidosti menestyvä seura ja lähivuosina kiinnostavin futisseura Suomessa. Se edellyttää, että on ainakin näkymä siihen omaan jalkapallostadioniin. Sen aika ei ole nyt, mutta jonain päivänä, Walden linjaa.

Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelu SexyPöxyt – HIFK pelataan helatorstaina 26.5. kello 13 Bolt Arenalla. SuomiFutis.com on ottelun yhteistyökumppani.