Joukkuekaveri ei poissulje Neymarin mahdollisuutta voittaa Ballon d’Oria: ”Hänellä voisi jo olla se”
Paris Saint-Germainin keskikenttäpelaaja Ander Herrera uskoo, että hänen joukkuekaverinsa Neymar voi yhä voittaa Ballon d’Orin.
Neymar, 30, oli kesällä 2017 tapahtuneen jättisiirtonsa aikoihin yksi maailman parhaista pelaajista, mutta ei kuitenkaan voittanut Kultaista palloa – kiitos Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin.
Viime vuosien aikana Neymar ei ole pystynyt pelaamaan täysiä kausia ja on jäänyt entistä enemmän muiden pimentoon. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että Messi siirtyi viime kesänä PSG:hen ja Kylian Mbappé on noussut aivan mielettömälle tasolle.
Kaikesta huolimatta Herrera uskoo, että hänen joukkuekaverinaan viimeisen kolmen vuoden ajan pelannut Neymar voi vielä uransa aikana saada henkilökohtaista kunniaa maailman parhaalle pelaajalle jaettavan pystin muodossa.
– Olen erittäin hyvä ystävä hänen kanssaan. Hän on loistava joukkuetoveri ja jalkapalloilijana hän on maailman viiden parhaan joukossa, Herrera sanoo AS:lle.
– Mielestäni hänellä voisi jo olla Ballon d’Or, mutta en poissulje sitä, että hän sellaisen vielä voittaisi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”